Rahoitusmallit kaipaavat uutta ajattelua ja korkeakoulut luottamusta

Käytännössä yliopistot ja ammattikorkeakoulut toimivat samanaikaisesti kahden rahoitusmallikauden mittaristoilla. Rahoitus määräytyy nyt kahden vuoden ajan vanhalla mallilla, ja samanaikaisesti korkeakoulut yrittävät hahmottaa uuden mallin mukaisen rahoituksen vaikutuksia. Joillekin uusi malli – kolmen prosentin leikkuriturvasta huolimatta – tulee tarkoittamaan merkittävää rahoituksen vähenemistä.

Vuonna 2021 voimaan tulevat mallit pohjautuvat entistä voimakkaammin tulosperusteisuuteen (76 % yo ja 95 % amk). OAJ ajoi malleihin korkeakoulujen tiekarttatyössä vakauttavampaa ja ennakoitavampaa perusrahoituksen osuutta. Vakaus tarkoittaa mielestämme läpinäkyvästi määriteltyä rahoitusosuutta, joka perustuu toiminnan laajuuteen eli esimerkiksi opiskelijamääriin, henkilöstömääriin ja tutkimuksen laajuuteen. Mielestämme uudet mallit eivät korjaa nykyisten mallien ongelmia ja luovat toisaalta uusia haasteita.

Uusi suoritettujen tutkintojen määrän -mittari yhdistää vanhojen mallien tutkinnot, 55 opintopisteen kertymän sekä alakohtaisuuden yhteen mittariin. Sen lisäksi on muutettu jonkin verran koulutusalakoreja, joiden tutkintotavoitteet ovat vielä asettamatta. Myös mittarin sisällä on ohjaavia tekijöitä. Siinä ei huomioida esimerkiksi tilauskoulutuksessa suoritettuja tutkintoja, mutta siihen lasketaan mukaan lukuvuosimaksulliset koulutukset.

Mielestämme keskustelu rahoitusmalleista jäi työryhmässä kesken. Työssä keskityttiin vain prosenttitarkasteluun, kun tavoitteena oli vähentää mittaristoa ja kehittää ohjauskokonaisuutta osana korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision tiekarttatyötä.

Vähemmällä ohjauksella saadaan erilaista vaikuttavuutta

Kansainvälisesti vertaillen Suomen mallit pohjautuvat merkittävästi kilpailtuun rahoitukseen ja ohjaavat korkeakouluja tavoittelemaan samoja suorituksia. Voimakas tulosohjaus ja julkisen rahoituksen suuri osuus merkitsevät sitä, että korkeakoulujemme toiminnallinen autonomia on käytännössä pientä. Korkeakoulujen saama rahoitus on pitkälti kilpailtua, niin rahoitusmallin kautta tuleva kuin tutkimus- ja kehittämistoimintaan haettu rahoitus.

Mielestämme aika on kypsä ns. päästää irti tiukasta ohjauksesta ja siirtyä ohjaamaan korkeakouluja pienemmällä tulososiolla. Alkuvaiheessa työssä oli esillä kolmen korin malli, joka olisi koostunut vakaammasta perusrahoituksesta, tuloksellisuusrahoituksesta ja strategisesta rahoituksesta. Tällöin olisi pienennetty tulosohjausta ja lisätty vastikkeettoman ns. vakauttavan perusrahoituksen osuutta. Näin ei käynyt. Käsitteenä vakauttava perusrahoitus muuttui ja sillä ryhdyttiin tarkoittamaan suoritetut tutkinnot -mittaria ja sitä, että kaikki mittarit määräytyvät kokonaisuudessa kolmen vuoden tulosten keskiarvojen pohjalta. Uusiin malleihin ei siis tullut tavoittelemaamme vakaampaa perusrahoitusosuutta, ja myös opetusministeriön tarkoittama rahoituksen vakaus pienenee uusissa malleissa.

Muutokset ovat ristiriidassa korkeakoulu-uudistuksesta viime syksynä tehdyn arvioinnin kanssa. Sen tulosten mukaan korkeakoulujen autonomian vahvistaminen edellyttäisi, että niiden rahoituksellista autonomiaa vahvistetaan.

Yhden korkeakoulun toimintakenttä verrattuna toisiin korkeakouluihin voi olla hyvinkin erilainen johtuen toiminta-alueesta, koulutusalarakenteesta ja profiloitumisesta. Tämä vaikuttaa myös siihen, millaiset mahdollisuudet korkeakouluilla on saada ulkopuolista rahoitusta. Siksi korkeakoulujen autonomisuutta on vahvistettava kiinteämmällä perusrahoituksen määrällä.

Keskustelussa pitäisikin palata lähtöruutuun ja ottaa uudelleen käsittelyyn kolme korin malli. Koreissa perusrahoitusosuus tuo toimintaan autonomiaa, ennustettavuutta ja vakautta. Tulososuus tuo tilivelvollisuutta toimintaan, mittaa vaikuttavuutta, kannustavuutta sekä tehokkuutta. Strategiarahoituksen osuus suuntaa tulevaisuuteen ja mahdollistaa suunnan muutokset.

Rahoitusmallilla on haettava vakautta toimintaan

Korkeakouluja pitäisi ohjata tasapainoisella mallilla, joka mahdollistaa rahoituksellista ennustettavuutta, pidempikestoista työrauhaa tehdä ja kehittää toimintaa huomioiden yhteiskunnalliset ilmiöt sekä tuo vastuuta toiminnan laadusta ja tuloksista. Korkeakouluille on löydettävä sopiva autonominen toiminnallisuus ja sitä varten tarvitaan laskennallisia mallinnuksia erilaisten rahoitusmallien vaikutuksista. Luonnollista on, että tietty ohjausvaikutus on kuitenkin säilytettävä mallissa mukana.

Rahoitusmallilla jaettavan ns. vakauttavan perusrahoituksen osuuden tulee seurata kansainvälisiä malleja ja asettua pitkällä aikavälillä noin 50 prosentin tai jopa 70 prosentin osuuteen kokonaisuudesta. Tuloksellisuutta mittaavan rahoituksen on puolestaan pienennyttävä huomattavasti nykyisestä niin, että se asettuu 20–40 prosentin haarukkaan ja strateginen rahoitus 5–10 prosenttiin.

Ymmärrettävää on, että näin suuri muutos rahoitusmallin suhteisiin on haastavaa toteuttaa. Sen vuoksi on edettävä mielestämme niin, että malliin rakennetaan aito vastikkeeton perusrahoituksen osuus ensin pienemmällä osuudella ja haarukoidaan mallintamisen avulla sopiva osuus. Alkuun tasona voisi olla 20–30 prosenttia.

Uudessa mallissa on pääsääntöisesti oikeansuuntaisia tuloksellisuutta mittaavia mittareita, kuten laadullinen työllistyminen, suoritetut tutkinnot tai julkaisut, kunhan ne huomioidaan pienemmillä prosenttipainotuksilla. Tuloksellisuusosuudessa pitäisi mitata myös korkeakoulujen laadullista toimintaa, ei vain tehokkuutta.

Yliopistojen tuloksellisuusmittaristoa on tutkimuksen osalta mietittävä, erityisesti kilpailtu tutkimusrahoitus -mittarin käyttöä. Uudessa mallissa sitä painotetaan paljon ja se on yliopistoille kertautuvaa rahoitusta. Ne, jotka saavat ulkopuolista tutkimusrahoitusta, saavat samasta rahoituksesta myös mallin kautta rahoitusta, ja tuottavat oletettavasti enemmän julkaisuja ja tohtorin tutkintoja. Tarvitaanko kaksinkertaista kannustavuutta rahoituksen hakemiseen? Eri yliopistoilla on tähän erilaiset mahdollisuudet, jotka riippuvat niiden alaprofiilista ja koulutustehtävistä.

Ammattikorkeakoulujen työelämän kanssa tapahtuvan tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja palvelutoiminnan luonne pitää tunnistaa ja löytää toimintaa parhaiten kuvaavat ja mittaavat mittarit. Amkit jakavat ja siirtävät tietoa käytäntöön monin erilaisin tavoin kuten alueellisten seminaarien tai webinaarien kautta. Julkaisujen määrän mittaaminen ei kerro koko totuutta tki-toiminnan vaikuttavuudesta.

Ohjauskokonaisuudessa siirryttävä avoimeen vuorovaikutukseen ja läpinäkyvyyteen

Jatkossa pitää keskustella enemmän siitä, miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toimintaa ohjataan myös muutoin kuin rahoitusmallilla. Keinovalikoimassa voi olla esimerkiksi sopimus- ja palautemenettely, toiminnan tuloksellisuuden ja talouden seuranta tai arvioinnit ja niiden hyödyntäminen. Tällöin korkeakouluilla olisi paremmat mahdollisuudet vaikuttaa toiminnan kehittämiseen.

Ohjauskokonaisuudessa on tärkeää siirtyä avoimeen vuorovaikutukseen ja läpinäkyvyyteen. Avoimuutta edistetään tieteessä, ja sen pitää näkyä myös ohjauksen kokonaisuudessa. Vision tiekartassa on siihen jo hyviä askeleita mm. strategisen rahoituksen osalta, jossa 2/3 jaetaan korkeakulun oman strategian ja 1/3 valtioneuvoston korkeakoulu- ja tiedepoliittisten tavoitteiden pohjalta. Ennustettavuuteen kuuluu, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut pystyvät arvioimaan mahdollisuuksiaan saada strategista rahoitusta. Avoimuutta lisää se, että strategisen rahoituksen osalta julkaistaan tiedot siitä, kuinka tämä raha on korkeakoulujen välillä jaettu ja millä perusteilla.

Haluamme vahvistaa sellaista toimintakulttuuria, mikä lisää luottamusta korkeakoulujen kykyyn kehittää toimintaansa, ja tätä kehityksen suuntaa on tuettava autonomisemmalla rahoitusmallilla.

Hannele Louhelainen, erityisasiantuntija OAJ
Hanna Tanskanen, yliopistoasiamies, OAJ