Koulutuksesta on leikattu yli 2 miljardia euroa vuosina 2012–2019. Leikkausten vuoksi opetustunteja on vähennetty, opettajia irtisanottu ja opetusryhmiä suurennettu.
Opiskelijat eivät ole saaneet kaikkea tarvitsemaansa tukea ja ohjausta eivätkä opettajat tarvittavaa täydennyskoulutusta. Opiskelu- ja opetusvälineitä ja teknologiaa ei ole kaikilta osin pystytty pitämään ajan tasalla.
Miten rahoitus on kehittynyt eri koulutusasteilla?
Varhaiskasvatuksen järjestämiseen kunnat saivat vuonna 2019 peruspalveluiden valtionosuutta 304 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2011. Esi- ja perusopetukseen valtionosuutta tuli 517 miljoonaa euroa vähemmän. Osuus valtionosuudesta on laskennallinen, sillä valtionosuusrahoitus ei ole korvamerkittyä.
Lukiokoulutuksen rahoitus on pienentynyt 709 miljoonasta eurosta (v. 2012) 601 miljoonaan euroon (v. 2019). Rahoituksen reaaliarvo on 148 miljoonaa euroa pienempi.
Ammatillisen koulutuksen opiskelijakohtainen rahoitus on pienentynyt 23 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2017. Tämä tarkoittaa kokonaisbudjetissa noin 436 miljoonan euron vähennystä suhteessa siihen, että yksikköhinta olisi pidetty reaalitasoisesti samana.
Korkeakoulutuksen perusrahoitus on pienentynyt. Reaaliarvoltaan ammattikorkeakoulujen perusrahoitus on kutistunut 224 miljoonaa euroa ja yliopistojen 300 miljoonaa euroa * vuodesta 2011 vuoteen 2019.
Miten koulutuksesta on leikattu?
Koulutusleikkauksien toteuttamiseen on monta tapaa, ja toiset tavoista ovat läpinäkyvämpiä kuin toiset. Tässä on kuusi tapaa, joilla rahoitusta on vähennetty viime vuosina ja jotka ovat johtaneet rahoituksen pienenemiseen yhteensä 2 miljardilla eurolla.
1. Suorilla leikkauksilla: Läpinäkyvin tapa vähentää koulutuksen rahoitusta on päättää siitä hallitusohjelmassa tai budjettiriihessä ja merkitä se avoimesti budjettikirjaan. Toinen tapa leikata on jäädyttää indeksit, eli jättää kustannustason nousu huomioimatta rahoituksessa. Koko tämän hallituskauden kaikki koulutuksen indeksit ovat olleet jäädytettyinä.
2. Rahoitusvastuusta vetäytymällä: Valtion lisäksi koulutuksen rahoittamiseen osallistuvat kunnat, kotitaloudet ja esimerkiksi säätiöt. Rahoitusvastuiden vähentäminen joltakin taholta voi käytännössä muodostua leikkaukseksi. Esimerkiksi peruspalveluiden valtionosuutta, jonka turvin kunnat järjestävät varhaiskasvatusta ja perusopetusta, on muutettu edellisellä vaalikaudella siten, että valtio rahoittaa siitä enää yhden neljänneksen, kun aiemmin se on kattanut jopa puolet kustannuksista.
3. Rahoitusmekanismilla: Valittu rahoitusmekanismi voi itsessään tuottaa leikkauksia. Näin on esimerkiksi lukiokoulutuksen kohdalla. Rahoitusta leikattiin aiemmin, minkä vuoksi koulutuksen järjestäjien piti sopeuttaa kustannuksia. Rahoitusmalli perustuu edellisten vuosien kustannuksiin, minkä vuoksi rahoitustaso on joutunut negatiiviseen syöksykierteeseen, jossa rahoitus pienenee joka vuosi, vaikka aktiivisia leikkauksia ei tehdä.
4. Vähentämällä pysyvää rahoitusta: Koulutuksella on perusrahoitusta, kohdennettua rahoitusta sekä kehittämisrahoitusta. Koulutuksen kokonaisrahoitustason kannalta olennaisinta on pysyvän rahoituksen taso ja siihen tehdyt muutokset. Lisäämällä määräaikaista kehittämisrahoitusta voidaan helposti luoda virheellinen kuva siitä, että koulutuksen rahoitus kasvaa.
5. Tehtäviä lisäämällä: Rahoitukseen ja sen tarpeeseen vaikuttavat eniten koulutuksen järjestäjälle säädetyt tehtävät, opiskelijamäärä ja muutokset kustannustasossa. Jos näitä ei huomioida rahoitustasossa, kyse on leikkauksesta. Ammatillisen reformin laskettiin lisäävään ammatillisen koulutuksen menoja 80 miljoonalla eurolla, mutta rahoitusta tehtävien hoitamiseen ei tullut.
6. Velvoitteita karsimalla: Muutokset tehtävissä eivät aina aiheuta hallituksen kaavailemia säästöjä tai kuluja, jolloin esimerkiksi valtion rahoituksen vähentyminen pakottaa kunnat lisäämään menoja. Näin oli subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajauksen ja ryhmäkokojen suurentamisen kohdalla. Menoja ei pystytty vähentämään niin paljon kuin hallitus toivoi, ja osa kunnista ei toimeenpannut muutoksia lainkaan.
Mitä nyt pitäisi tehdä?
Jotta leikkausten vahingolliset vaikutukset jäisivät mahdollisimman lyhytkestoisiksi, on rahoitustasoa nostettava pikaisesti. Koulutus on nähtävä investointina, joka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Suomella ei ole varaa jättää panostamatta koulutukseen. Tulevalla hallituskaudella on alettava maksaa investointivelkoja takaisin koulutukseen.
Valtavaa rahoitusvajetta ei paikata kuitenkaan hetkessä, minkä vuoksi koulutus tarvitsee pitkän aikavälin kasvuohjelman, jolla rahoitus nostetaan kestävälle tasolle. OAJ ehdottaa reilun miljardin euron satsauksia seuraavalle hallituskaudelle.
Kasvuohjelmassa on hahmoteltava tavoitetila ja askelmerkit sen saavuttamiseksi seuraavan vuosikymmenen loppuun mennessä.
88 % eduskuntavaaliehdokkaista on sitä mieltä, että koulutusleikkaukset pitää perua. Näin ajattelee varmasti myös valtaosa suomalaisista. Peräänkuulutan päättäjiltä vastuun kantoa. Kun neuvottelut hallitusohjelmasta käynnistyvät, on näiden kysymysten oltava päätöksenteon keskiössä. Ilman panostuksia koulutukseen Suomella ei ole tulevaisuutta.
Suvi Pulkkinen, koulutuspoliittinen asiantuntija, OAJ
* Tekstiin on tehty yliopistojen rahoitusta koskeva korjaus 25.3. ALV-kompensaatio oli laskettu virheellisesti, jolloin tekstissä ollut summa oli todellista tilannetta suurempi.
