Suomalaista koulutusta on uudistettava, mutta se pitää tehdä koulutuksen laatu edellä. On edesvastuutonta, että työelämäprofessori Martti Hetemäki ja tutkija Vesa Vihriälä heittelevät Helsingin Sanomissa ehdotuksia koulutusjärjestelmämme laittamisesta mullin mallin ilman tutkimukseen pohjautuvia perusteita.
Olin tukehtua aamupalaani, kun luin arvostettujen Martti Hetemäen ja Vesa Vihriälän vieraskynäkirjoituksen Helsingin Sanomista. Hetemäki ja Vihriälä olisivat valmiita muuttamaan suomalaisen koulutuksen lähtökohtia eurot edellä ilman, että muutoksia perustellaan koulutusta koskevalla tutkimustiedolla.
Hetemäki ja Vihriälä toteavat aivan oikein, että koulutustasomme on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista. He kuitenkin unohtavat sen, että Suomen koulutuksen rahoitus laahaa puolitoista tai jopa kaksi miljardia euroa jäljessä muista Pohjoismaista. Opettajat on laitettu venymään ja opetusalan houkuttavuus on kärsinyt. Suomi ei pysty kilpailemaan maailmalla tuotantokustannuksilla tai laajoilla luonnonvaroilla. Koulutus ja osaaminen on paras valttimme. Se ei onnistu ilman euroja.
Meidän on lopetettava jatkuva ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkaaminen ja keskityttävä siihen, kuinka rahoitus siellä kohdentuisi enemmän opetukseen. Nykyisin yhdestä ammatillisessa koulutuksessa käytetystä eurosta käytetään opetukseen enää noin viisikymmentä senttiä, koska muut koulutukseen liittyvät kustannukset ovat nousseet. Jyrsijä ja sorvi eivät kuitenkaan yksinään opeta ketään ensiluokkaiseksi levyseppähitsaajaksi, vaan siinä tarvitaan myös opetusalan ammattilaisia.
Suomen ongelma ei ole liian suuri määrä toisen asteen tutkintoja vaan se, että toisen asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen hakijat eivät pääse korkea-asteelle, koska siellä ei ole riittävästi aloituspaikkoja. Hakijasuma pitäisi purkaa ja se vaatii rahaa. Viime vuosina opiskelijapaikkoja on lisätty ilman että rahoitusta olisi lisätty samassa suhteessa. Nyt yliopistojen on tuotettava tutkinnot kolmasosan pienemmillä resursseilla ja ammattikorkeakoulujen puolet pienemmillä resursseilla kuin aiemmin. Tämä vaikuttaa väistämättä koulutuksen laatuun: massaluentojen osuus kasvaa ja henkilökohtaisen opetuksen vähenee.
Hölmöläisen peiton jatkaminen ei ole ratkaisu
Hetemäki ja Vihriälä toteavat aivan oikein, että perusopetus tarvitsee lisää julkista rahoitusta. On kuitenkin ymmärrettävä, että tämä ei yksin riitä. Samalla on pidettävä huolta kuntien taloudesta ja kyvystä järjestää perusopetusta, Jos annamme lisärahaa perusopetukseen ja samalla leikkaamme koulutusta järjestäviltä kunnilta, on tämä hölmöläisen peiton jatkamista.
Pohjanoteeraus oli toteamus, että ”aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on heikon vaikuttavuuden takia perusteltu ratkaisu”. Juuri mikään alan asiantuntijataho ei kannata sen lakkauttamista. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen tulisi ajamaan sote- ja koulutusalan yhä pahempaan osaajapulaan. Esimerkiksi erityisopettajista noin puolet kouluttautuu nykyisin aikuiskoulutustuella. Heistä on pulaa jo nyt ja tauko heidän koulutuksessaan olisi täysin kestämätön tilanne. Aikuiskoulutustuki olisi kyllä korvattavissa paremmin toimivalla mallilla, mutta tukea ei saisi ajaa alas ennen uuden mallin käyttöönottoa.
Juuri nyt meidän on tehtävä kaikkemme, jotta Suomen talouden osaajapulaan pystytään vastaamaan, oppimistulosten lasku saadaan pysäytettyä ja Suomen koulutustaso lähtee nousuun. Vaikka taloudelliset ajat ovat tiukat, se ei onnistu ilman koulutuksen julkisen rahoituksen kasvattamista. Se on investointi, johon laitetut eurot maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.
Hölmöläisen peittoa jatkamalla tai niukkuutta jakamalla menestystä ei ole luvassa.
