• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Työtaistelujen kevät?

15.02.2022 - 08.00 Blogi
Kuvituskuva

Seuraan aktiivisesti opetusalan keskustelua niin järjestötoimijoiden kuin jäsentemme keskuudessa. Analysoin tekemiämme kyselyitä ja yritän omien kontaktieni kautta päästä selville opettajien mielipiteistä. Samalla seuraan neuvottelujen etenemistä ja pohdin, että onko nyt edessä työtaistelujen kevät.

Jäsenillämme on monipuolisia näkemyksiä järjestömme toimintaa kohtaan. Yksittäisiltä opettajilta kuulee aika ajoin vaatimuksia lakosta. Osa jäsenistä on valmis lyömään nyrkkiä pöytään ja vaatimaan lakolla haluamansa. Jos ratkaisu olisi niin helppo, niin sitä käytettäisiin jatkuvasti. Todellisuudessa lakkoon on todella helppo mennä, mutta siitä poistuminen onkin sitten paljon vaikeampaa.

Lakkoon on helppo mennä, mutta siitä poistuminen on paljon vaikeampaa.

Usealla neuvottelukierroksella on syntynyt pattitilanteita, joita ei ole saatu selvitettyä työnantajan ja työntekijöiden edustajien kesken. Silloin joudutaan turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Käytännössä tämä tarkoittaa työtaisteluilmoituksen jättämistä valtakunnansovittelijalle. Onpa valtakunnansovittelijan puoleen käännytty ilman työtaisteluilmoitustakin. Ulkopuolinen taho löytää usein sovittelun kautta ratkaisun, joka on kummankin osapuolen hyväksyttävissä. Sovittelussa kumpikin osapuoli saa joitain tavoitteita lävitse ja kumpikin joutuu hyväksymään sellaisia asioita, jotka on vaikea hyväksyä. Sitä on sopiminen.

Usein pelkkä lakkovaroitus riittää ja neuvottelutulos saavutetaan ennen työtaistelun alkamista. Joissain tapauksissa umpisolmu on niin vahva, että työtaistelut joudutaan aloittamaan täydellä teholla.

Työtaistelut käydään mediassa

Viime aikojen työtaistelut on käyty median kautta. Niin työntekijöiden kuin työantajan edustajat saavat vuoron perään tilaa mediasta omien mielipiteiden kertomiselle. On tärkeätä, että me opettajat pysymme yhdessä rintamassa. Puolustamme omia vaatimuksiamme, emmekä lähde kampittamaan muiden työntekijäryhmien vaatimuksia. Me emme lähde vastakkainasetteluun, vaikka sitä roolia meille saatetaan tarjota tietyissä tilanteissa. Jokainen ryhmä on omat palkkansa ansainneet.

On tärkeätä, että me opettajat pysymme yhdessä rintamassa. Puolustamme omia vaatimuksiamme, emmekä lähde kampittamaan muiden työntekijäryhmien vaatimuksia.

Vaikka määrällisesti lakot ovat vähentyneet ja niiden kestot lyhentyneet, niin otteet niiden ympärillä ovat koventuneet. Riitoja käsitellään jopa käräjäoikeuksissa lakkojen ollessa vielä kesken. Työtaistelu on työntekijöiden laillinen keino pitää omia puoliaan. Tätä oikeutta on kyseenalaistettu vuosia tietyissä teollisuuden piireissä. Työntekijöiden painostaminen lakon ulkopuolelle on kasvanut ja lakkoja on lähdetty murtamaan monin keinoin.

Samoja piirteitä oli nähtävissä jopa opetusalan työtaistelu-uhan yhteydessä vuonna 2018. Työnantajan edustajat selvittivät työntekijöiltä, että ovatko he osallistumassa tulevaan lakkoon. Tähän ei yksittäisin työntekijän tarvitse vastata. Lakon rajat käyvät ilmi järjestön ilmoituksesta. Tällaiset keinot tuovat ikävästi mieleeni 1920- ja 1930-luvun paperitehtaat, joissa työntekijöitä kysyttiin yksi kerrallaan, että osallistuvatko he lakkoon. Silloin osallistumisen ilmoittaminen tiesi välittömiä potkuja. Ihan niin hurjat eivät ole tämän päivän keinot, vielä.

Jäsenten puolesta, sinun kanssasi

Jos työtaisteluun joudutaan, niin siihen ryhdytään ennen kaikkea jäsenten etujen parantamisen vuoksi. Haluamme saada oikeudenmukaiset sopimukset opetusalle ja sen kaikille sektoreille. Samalla tahdomme parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien opettajien asemaa ja palkkausta.

Haluamme saada oikeudenmukaiset sopimukset opetusalle ja sen kaikille sektoreille. Samalla tahdomme parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien opettajien asemaa ja palkkausta.

Työtaistelut ovat usein alkuvaiheessa lyhytkestoisia ja tarkkaan kohdennettuja. Jos olet tänä keväänä työtaistelun kohteessa olevan työnantajan palveluksessa, niin voit ryhtyä lakkoon varmoin mielin. OAJ kantaa kaiken vastuun työtaistelusta. Sinua kohtaan ei voida kohdistaa mitään sanktioita jälkikäteen työnantajan suunnalta. Siitä pidämme me huolen. Myös taloutesi on turvattu. OAJ maksaa tuntuvaa lakkoavustusta kaikille lakossa oleville jäsenille. Toivomme että otat osaa yhdistyksesi järjestämiin tilaisuuksiin ja jaat järjestömme sanomaa sosiaalisessa mediassa. Lakko voitetaan yhdessä.

Kaikki lähtee oman ja muiden opettajien työn arvostuksesta.

Kaj Raiskio

OAJ:n erityisasiantuntija
Päävastuulla OAJ:n kuntasektorin järjestövalmius
Twitter: @kajraiskio

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • OAJ neuvottelee-sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä on aihetunniste #oajneuvottelee

Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!

Kaj Raiskio
Kaj Raiskio