• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Paljon puhetta paikallisesta sopimisesta

25.03.2021 - 12.30 Blogi
Kuvituskuva

OAJ hakee jäsenilleen hyvitystä koronapoikkeusolojen aiheuttaman ylimääräisen työn ja lisääntyneen vastuun perusteella. Työnantajilla on nyt aito mahdollisuus edistää paikallista sopimista ja osoittaa, ettei sopimisen tavoitteena ole pelkät säästötoimet.

Keskustelu paikallisesta sopimisesta on rönsyillyt julkisuudessa vilkkaana. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen yrittäjät ryyditettynä eräillä varsin korkean tason poliitikoilla näkevät sen kaiken tekevänä ihmelääkkeenä työllisyyden parantamiseksi.

Keskusjärjestö Akavan toteuttaman kyselyn perusteella todelliset tavoitteet taitavat olla vähän karumpia. Selvityksen perusteella monia yrityksiä kiinnostaa erityisesti työehtosopimuksia alhaisempien palkkojen maksaminen – siis halpuuttaminen. Oliko yllätys?

Kolmikantaisen työryhmän työ

Paikallisen sopimisen edistämisen pelisääntöjä on hahmoteltu keskusjärjestötasolla kolmikantaisessa työryhmässä. Tarkastelussa on ollut erityisesti yleissitova sopimuskenttä ja siellä toimivien järjestäytymättömien yritysten aseman parantaminen. Ohi työehtosopimusten, ohi luottamusmiesten. Tämä ei kovin hyvältä kuulosta.

Työryhmän oli pari viikkoa sitten todettava, ettei etenemiselle ole asetetun aikataulun puitteissa mahdollisuuksia. Osapuolten näkemykset poikkesivat toisistaan liikaa. Siksi otettiin lisäaikaa huhtikuun puoliväliin. Tämän jälkeen arvioidaan, onko jatkolle ylipäätään edellytyksiä.

Paikallinen sopiminen ja opetusala

Entä sitten julkinen sektori? Isolta osaltaan OAJ:n aloitteesta julkinen sektori jätettiin työryhmän käsittelyn ulkopuolelle. Julkisen sektorin työhön sovellettavat virka- ja työsopimukset pohjautuvat laeissa säädettyihin tehtäviin ja määräyksiin. Lisäksi sopimukset mahdollistavat jo nykyisellään varsin laajan paikallisen sopimisen. Opetusalan ja muun julkisen sektorin osalta ei siis ole muutostarpeita.

Mutta silti, törmään todella useasti omassa työssäni luottamusmiehiä ja yhdistystoimijoita kouluttaessa siihen, että paikallinen sopiminen yhdistetään vahvasti kaikilla sopimusaloilla työnantajien säästötavoitteisiin. Eihän se näin voi olla. Aidossa paikallisessa sopimisessa hyötyjinä ovat molemmat osapuolet. Joku tässä yhtälössä on siis perustavanlaatuisesti rikki.

Korona ja paikallinen sopiminen – tuumasta toimeen

Korona on kurittanut jäsenkuntaamme yli vuoden. Olemme onneksi isolta osin onnistuneet välttämään yksityistä sektoria vastaavat massiiviset lomautukset, mutta työtapojen muutokset, työn määrällinen kasvu sekä pandemiasta johtuva lisäkuormitus ei saa jäädä huomiotta. Eikä korvaamatta.

Aidossa paikallisessa sopimisessa hyötyjinä ovat molemmat osapuolet.

OAJ:n hallitus päätti helmikuun kokouksessaan ainutlaatuisesta toimenpiteestä. Käynnistimme keskiviikkona 24.3. jokaista työnantajaa koskevat paikalliset neuvottelut kunnan, Sivistan opetusalan ja Avainnotesin sopimusaloilla. Myös harjoittelukoulut ovat ponnistuksessa mukana. Juko liittyi projektiimme kunta-alan sopimusten osalta.

Tuhannen taalan paikka työnantajille osoittaa mistä oikeasti kyse

Käynnistyneiden paikallisten neuvottelujen tavoitteena on korvata jäsenillemme erityisesti koronasta johtuva lisätyö sekä tehtävien vaativuuden ja kuormituksen lisääntyminen. Työnantajilla on nyt aito mahdollisuus edistää paikallista sopimista ja osoittaa, ettei sopimisen tavoitteena ole pelkästään nykyisten palvelussuhteiden kutistaminen tai muut säästötoimet.

Työnantajien taloudellinen tilanne on aina liian tiukka, vai onko? Mikäli tarkastellaan esimerkiksi kuntia, ei ongelmaa tarvittavan varallisuuden löytämiseksi pitäisi olla. Taloudellinen tilanne ei ole ollut yhtä hyvä sitten 1990-luvun. Nyt siis nähdään, löytyykö juhlapuheille todellista katetta vai onko kyse pelkästä sanahelinästä.

Petri Lindroos

OAJ:n neuvottelujohtaja
Twitter: @LindroosPetri

Petri Lindroos
Petri Lindroos