• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Lisäresursseja nyt!

10.03.2021 - 09.43 Blogi
Kuvituskuva

Opetushenkilöstö pyörittää päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten arkea koronapandemian keskellä. Opettamisen ja kasvattamisen arkea kuormittaa myös ylimääräiset koronan tuomat tehtävät. Tilanteen helpottamiseksi on otettava kaikki ratkaisuideat käyttöön.

Työpaikoilta tuleva viesti on vahva ja yksiääninen. Koronan tuomat lisätyöt yhdistettynä liian vähäisiin henkilöresursseihin ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa opettajan on mahdotonta keskittyä olennaiseen: opettamiseen ja kasvattamiseen. Kasvatuksen ja koulutuksen voimavaroja on kasvatettava tuntuvasti. Tässä avainasemassa ovat kuntien päättäjät, jotka oikeilla arvovalinnoilla voivat helpottaa tilannetta. Siinäpä oiva valtti vaikkapa vaaliteemaksi. Myös oppimisen tavoitteiden asettaminen tilanteen huomioivalle realistiselle tasolle on nyt välttämätöntä.

Opettajan on mahdotonta keskittyä olennaiseen: opettamiseen ja kasvattamiseen.

Opettaja desinfioi pintoja, oppimateriaaleja ja -välineitä sekä jakaa ja valvoo maskien oikeaa käyttöä. Opettaja huolehtii, että turvavälejä noudatetaan, mikä on käytännössä aivan mahdotonta, ja lisäksi opettaja valvoo ja huolehtii, että ruokailutilanteet ovat turvallisia. Osa oppilaista saattaa olla kotona karanteenissa ja työnantaja edellyttää yhteydenpitoa ja laadukkaan opetuksen antamista heillekin. Myös oppituntien striimaus ja siihen liittyvä valmistelutyö vie runsaasti aikaa.

Samaan aikaan opettajien toiminnan tavoitteet ovat pysyneet entisellään. Kehittämistyön ja erilaisten projektien oletetaan raksuttavan eteenpäin ikään kuin tilanne olisi normaali. Ei ihme, että useamman selvityksen perusteella jäsenkuntamme kokema kuormitus hipoo jo vaarallisia lukemia.

Selvitysten perusteella jäsenkuntamme kokema kuormitus hipoo jo vaarallisia lukemia.

Äärimmäinen kuormitus ei voi jatkua pitkään tai kohta olemme tilanteessa, jossa päiväkoteja ja kouluja suljetaan opettajien puutteen vuoksi. Apu akuutissa tilanteessa voisi olla myös avustavan henkilöstön määräaikainen lisääminen opettajien työn tueksi. Koronan vuoksi useita toimintoja on suljettuna ja ihmisiä on lomautusuhan alla. Näitä ihmisiä tarvitaan nyt avuksi päiväkoteihin ja kouluihin.

Rokotukset heti riskiryhmien jälkeen

Nyt tarvitaan avarakatseisuutta ja rohkeutta poiketa tutuista ja turvallisista käytänteistä. Se että koulut, oppilaitokset ja päiväkodit saadaan pidettyä mahdollisimman toimivina, mahdollistaa muun yhteiskunnan toiminnan. Silloin vanhemmat voivat huoletta keskittyä omiin töihinsä luottaen, että heidän lastensa oppimisesta ja hyvinvoinnista huolehditaan aidosti.

Ja mitä rokotuksiin tulee, on opettajat saatava rokotusjärjestyksen kärkeen heti riskiryhmien jälkeen. Tämän ovat ymmärtäneet lukuisat valtiot jo aikaisemmin, myös Unicef on korostanut asian tärkeyttä. Vastustavia perusteluja opettajien priorisoimiselle taitaa olla varsin vaikea keksiä.

Lue aiempi uutinen lisäresurssien tarpeesta täältä.
Petri Lindroos

OAJ:n neuvottelujohtaja
Twitter: @LindroosPetri

Petri Lindroos
Petri Lindroos