• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Innosta uupumukseen – vastavalmistuneet opettajat työelämässä

14.05.2021 - 10.42 Blogi
Kuvituskuva

Vastavalmistuneet opettajat toivovat saavansa kunnon perehdytyksen ja mentorointia työelämänsä avussa. Aineenopettajaksi opiskeleva Annabella Nummelin toivoo blogikirjoituksessaan, että myös työyhteisö tukisi vastavalmistunutta kollegaansa ja varmistaisi siten, että töihin on kiva tulla.

Vastavalmistunut opettaja on monien haasteiden edessä työelämään siirtyessään. Kaikki on uutta ja jännittävää, intoa ja paloa riittää ja työssään haluaisi antaa kaikkensa. Opettaja kohtaa uuden työympäristön, uudet kollegat, uudet oppilaat. Illat menevät tuntisuunnitelmia ja diaesityksiä tehdessä, sillä valmista materiaalia ei ole.

Media nostaa esille aika ajoin uupuneet opettajat ja antaa myös oman kuvansa opettajan työn houkuttelevuudesta opettajiksi opiskeleville ja heiksi aikoville. Riittämättömyyden tunne ja uupumus tuntuvat olevan yleisiä teemoja, jotka nousevat esiin vastavalmistuneista opettajista puhuttaessa. Mitä vastavalmistuneet ja opettajaksi opiskelevat sitten itse odottavat ja toivovat työelämältä?

Mitä vastavalmistuneet ja opettajaksi opiskelevat sitten itse odottavat ja toivovat työelämältä?

Uudet opettajat kohtaavat monia haasteita valmistumisen jälkeen. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton (SOOL) Suositukset uuden opettajan perehdytykselle  mukaan tällaisia haasteita ovat esimerkiksi työttömäksi jäämisen uhka, riittämättömät tiedot ja taidot, induktiovaiheen uupumus, sekä oman roolin ja paikan löytäminen työyhteisössä. Syitä riittämättömyyden tunteeseen ja erinäisiin haasteisiin on monia, mutta suuri osa niistä on ehkäistävissä riittävällä perehdytyksellä ja mahdollisuudella valmistautua töihin etukäteen.

Syitä riittämättömyyden tunteeseen ja erinäisiin haasteisiin on monia, mutta suuri osa niistä on ehkäistävissä riittävällä perehdytyksellä ja mahdollisuudella valmistautua töihin etukäteen.

SOOLin keväällä 2019 toteuttaman kyselyn perusteella 61 prosenttia vastaajista piti saamansa perehdytyksen tasoa puutteellisena tai lähes olemattomana. Perehdytystä tarvitaan, sillä opettajankoulutus ei selvitysten mukaan anna riittävästi valmiuksia opettajan työhön. Keväällä 2019 SOOL onkin perehdytyssuosituksissaan vaatinut, että ensimmäisessä pitkässä työsuhteessa olevalle opettajalle on taattava vähintään vuosi mentorointia.

Keväällä 2019 SOOL onkin perehdytyssuosituksissaan vaatinut, että ensimmäisessä pitkässä työsuhteessa olevalle opettajalle on taattava vähintään vuosi mentorointia.

Myös OAJ on vaatinut jokaiselle opettajalle lakiin kirjattua oikeutta ja velvollisuutta kaksivuotiseen mentorointiin työajalla.

Mentoroinnin lisäksi vastavalmistuneiden opettajien työtaakkaa voidaan pienentää myös palkallisella suunnitteluajalla työsuhteen alussa ennen varsinaisen opetustyön alkamista. Riittävää perehdytystä ja mentorointia vastavalmistuneet opettajat toivovat usein myös siksi, että opettajankoulutuksessa ei välttämättä saavuteta kaikkia työelämän kannalta tärkeitä osaamisvaatimuksia. Kyselystä, joka selvitti opettajankoulutuksen tarjoamista työelämävalmiuksista, kävi ilmi, että liki 60 prosenttia vastaajista ilmoitti aikovansa hankkia lisää koulutusta jo pian valmistumisensa jälkeen.

Näin opettajaksi opiskelevan näkökulmasta perehdytys ja mentorointi nousevat siis korkealle toiveissa tulevan työelämän alusta. Mutta mitä muuta toivomme työelämältä? Millainen olisi hyvä työyhteisö ja esihenkilö nuoren, vastavalmistuneen opettajan näkökulmasta? Vaikka opettajan työ on usein toki hyvin sosiaalista, voi uusi opettaja jäädä monen asian kanssa myös hyvin yksin ilman työyhteisön ja kollegoiden tukea. Keskusteleva ilmapiiri ja tarvittaessa apua tarjoava työyhteisö takaavat sen, ettei uuden edessä jää yksin, ja ilmapiirin ollessa vastaanottavainen ja turvallinen opettaja myös uskaltaa kysyä, kokeilla ja jopa mokata välillä.

Keskusteleva ilmapiiri ja tarvittaessa apua tarjoava työyhteisö takaavat sen, ettei uuden edessä jää yksin, ja ilmapiirin ollessa vastaanottavainen ja turvallinen opettaja myös uskaltaa kysyä, kokeilla ja jopa mokata välillä.

Emme vaadi oppilailta täydellisyyttä, hekin ovat vain ihmisiä. Olisi hienoa, jos myös me opettajina voisimme muistuttaa aika ajoin toisillemme, että mekin olemme ihmisiä, eikä kaikkea tarvitse tietää ja olla täydellinen.

Olisi hienoa, jos myös me opettajina voisimme muistuttaa aika ajoin toisillemme, että mekin olemme ihmisiä, eikä kaikkea tarvitse tietää ja olla täydellinen.

Kirsikkana kakun päällä, positiivinen ilmapiiri ja työhyvinvointia tukeva työympäristö työyhteisössä auttavat jaksamaan, ja varmistaa sen, että töihin on kiva tulla.

Onko sinun työyhteisösi tällainen? Tai onko sinun työyhteisössäsi vastavalmistunut opettaja? Jos on, kysy häneltä, miten hänellä menee. Kysy, kaipaako hän apua jossain. Tai kysy, josko hänellä olisi tarjota uusia vinkkejä opetukseen! Uudet, vastavalmistuneet opettajat ovat voimavara, jotka tuovat työyhteisöön uusia ideoita ja menetelmiä, uusinta tietoa opettajankoulutuksesta, intoa ja uusia näkökulmia. Uusien opettajien työhyvinvointi ja työssäjaksaminen takaavat sen, että myös tulevaisuudessa opetusalalla on osaavia ja työstään nauttivia kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisia. Täältä tullaan työelämä, mutta miten otat meidät vastaan?

Annabella Nummelin
SOOLin hallitus 2020–2021
Aineenopettajaopiskelija, Turun yliopisto