• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Poikkeustila konkretisoi, miksi ammattijärjestöön kannattaa kuulua

14.04.2020 - 11.12 Blogi
Kuvituskuva

Korona on mullistanut OAJ:n jäsenten arjen ja herättänyt monessa huolta jaksamisesta ja toimeentulosta. Vaikea tilanne konkretisoi ammattijärjestöön kuulumisen merkitystä. OAJ antaa epävarmassa ja poikkeuksellisessa tilanteessa tukea ja turvaa jäsenilleen paljon laajemmin kuin pelkkä työttömyyskassa, kirjoittaa OAJ:n järjestöpäällikkö Jenni Arnkil.

Kahden koululaisen ja yhden päiväkoti-ikäisen äitinä näen nyt joka päivä perheeni arjessa sen, mikä merkitys on opettajien korkealla koulutuksella ja pedagogisella vapaudella. Opetuksen lisäksi opettajat onnistuvat poikkeusoloissakin tarjoamaan oppilaille tukea, lohtua ja uskoa tulevaisuuteen.

Opettajien tukena on oma ammattijärjestö

Koteihin poikkeusolot näkyvät OAJ:n jäsenten laadukkaana työnä, ammattijärjestöön puolestaan tuen tarpeena, kuormittumisena sekä huolena oppilaista ja työnantajien lomautusaikeista.

Ammattijärjestöön poikkeusolot näkyvät jäsenten tuen tarpeena, kuormittumisena sekä huolena oppilaista ja työnantajien lomautusaikeista.

Jäsenet kaipaavat nyt kipeästi vastauksia kysymyksiinsä ja huoliinsa.

Jäsenpalvelumme yhteydenotot ovat moninkertaistuneet niin edunvalvontaan kuin jäsenyyteen liittyvissä asioissa. Yhteydenottojen runsaasta lisääntymisestä kertovat myös luottamusmiehet, OAJ:n jäsenyhdistysten toimijat ja Opettajien työttömyyskassa.
 
Jäsenten tuen tarve näkyy myös verkkosivujemme kävijätilastoissa: maaliskuussa kävijöitä oli kolminkertainen määrä verrattuna edellisvuoteen, ja koronaa koskevat sisällöt pitävät kärkisijoja luetuimpien listalla.

Ja juuri tätä varten me olemme olemassa! Ammattijärjestön jäsenyys kannattaa, sillä me emme jätä jäsentä yksin ongelma- tai kriisitilanteessa.

Ammattijärjestön jäsenyys kannattaa, sillä me emme jätä jäsentä yksin ongelma- tai kriisitilanteessa.

Teemme jatkuvasti työtä toiminnan kaikilla tasoilla myös poikkeusoloissa sen eteen, että jäsenemme saavat vastauksia kysymyksiinsä ja tukea työhön haastavassa tilanteessa.

Vaikutamme hyvän ja reilun työelämän puolesta

Jäsenten neuvomisen lisäksi työskentelemme nyt hartiavoimin sen eteen, että kunnat tai yksityiset päiväkodit ja oppilaitokset eivät lomauttaisi ja että päättäjät huomioisivat rahoituspäätöksissään riittävällä tavalla tulevat haasteet koulutuksessa, kasvatuksessa ja tutkimuksessa.
 
Poikkeustilanne näkyy myös kevään työehtosopimusneuvotteluissa, joissa esimerkiksi kunta-alan sopimukset ovat edelleen auki.

Vaikeasta tilanteesta huolimatta teemme kaikkemme, jotta jäsenemme saavat mahdollisimman hyvät työ- ja virkaehtosopimukset ja että opetuksen, kasvatuksen ja koulutuksen arvo näkyisi myös muuten kuin puheissa.

Jäsenyys tuo laumasuojaa

OAJ:n jäsenyys antaa epävarmassa ja poikkeuksellisessa tilanteessa tukea ja turvaa, joka on avun tarpeen sattuessa kohdalle aivan eri asia kuin pelkkä työttömyyskassan jäsenyys. Etäopetus ja maan hallituksen muut rajoittavat toimet tähtäävät viime kädessä siihen, että pandemiaan saadaan hallitusti ja pitkällä aikavälillä muodostettua laumasuoja.
 
Samaan tapaan ammattijärjestön jäsenyys tuo yksittäisen jäsenen turvaksi koko muun jäsenistön. Jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut kannattelevat lomautetuksi tai irtisanotuksi joutuvaa jäsentä. Jäsenmaksuvaroin OAJ muun muassa tutkii mahdollisten lomautusten ja irtisanomisten lainmukaisuuden. Opettajien työttömyyskassa maksaa puolestaan ansiosidonnaiset päivärahat.

Opettajat tarvitsevat nyt työssään kaiken mahdollisen tuen niin päiväkodeissa, kouluissa kuin oppilaitoksissakin.

Olemme olemassa teitä varten, ja kaikki järjestyy kyllä.

Ammattijärjestönä emme ehkä tavoita samalla tavalla jokaista jäsentä kuin opettajat tavoittavat oppilaansa etänä, mutta pyrimme järjestönä välittämään jäsenillemme saman viestin kuin monet opettajat oppilailleen välittävät joka päivä etäopetuksessakin – että olemme olemassa teitä varten ja kaikki järjestyy kyllä.

Jenni Arnkil

OAJ:n järjestöpäällikkö
Twitterissä @jenniarnkil

Haluamme olla tukenasi – tässä esimerkkejä

  • OAJ:n toimiston etätyöpisteiden ääressä arvioidaan jatkuvasti sitä, miten töitä voidaan järjestellä uudelleen, jotta poikkeustilanteen vaatimaa resurssia saadaan käyttöön mahdollisimman hyvin ja sitä, miten poikkeustilanteeseen vastataan. Olemme muun muassa kohdentaneet järjestöpalvelujen resurssia väliaikaisesti uudella tavalla, jotta jäsenten yhteydenottoja saadaan nopeammin käsiteltyä.
  • Pidämme luottamusmiehiä ajan tasalla viestimällä heille aktiivisesti tilanteesta, samoin viestimme jäsenillemme suoraan sähköisillä jäsenkirjeillä poikkeustilanteesta ja neuvottelutilanteesta.
  • Meillä on käynnissä laajat kyselyt etätöistä ja jaksamisesta, olemme antaneet vinkkejä etäopetukseen ja järjestäneet jäsenille webinaarin tuesta etätöihin ja arjen muutokseen. Webinaarin voit katsoa myös jälkikäteen!
  • Vaadimme erityisiä tukitoimia lähiopetukseen palattaessa, kokoamme yhteen vastauksia jäsenten koronahuoliin ja -kysymyksiin ja neuvottelujen etenemisestä, sekä muun muassa tarjoamme erityisiä poikkeustilanteeseen liittyviä jäsenetuja.

Jäsen, tunnethan luottamusmiehesi?

  • Jäsenen ensisijainen apu on oma luottamusmies ja jäsenyhdistys, jotka auttavat, opastavat ja neuvovat jäsentä haastavassa tilanteessa ammattitaidolla ja myös taistelevat paikallisella tasolla esimerkiksi lomautusaikeita vastaan. 
  • Kannattaa siis viimeistään nyt selvittää, kuka on oma luottamusmies ja oman jäsenyhdistyksen puheenjohtaja! 
  • Lue lisää siitä, kenen puoleen OAJ:ssä kannattaa kääntyä missäkin tilanteessa: oaj.fi/oaj-auttaa

Koronavirus: Ohjeita ja tietoa poikkeusoloista

  • OAJ kokoaa verkkosivuilleen vastauksia jäsenten koronavirusta koskeviin kysymyksiin. Tutustu: oaj.fi/koronavirus
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii koronaviruksesta ja siihen varautumisesta täällä.
  • Opetushallitus julkaisee verkossa ohjeita ja tukimateriaalia opettajille sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Tutustu täällä!
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa koronavirustilannetta ja vastaa kysymyksiin. Tutustu THL:n tilannekuvaan ja usein kysyttyihin kysymyksiin!
  • Työterveyslaitos ohjeistaa työpaikkoja koronavirusepidemian ehkäisemisestä. Tutustu ohjeisiin!
Jenni Arnkil
Jenni Arnkil

Koronavirus: Ohjeita ja tietoa poikkeusoloista

  • OAJ kokoaa verkkosivuilleen vastauksia jäsenten koronavirusta koskeviin kysymyksiin. Tutustu: oaj.fi/koronavirus
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii koronaviruksesta ja siihen varautumisesta täällä.
  • Opetushallitus julkaisee verkossa ohjeita ja tukimateriaalia opettajille sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Tutustu täällä!
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa koronavirustilannetta ja vastaa kysymyksiin. Tutustu THL:n tilannekuvaan ja usein kysyttyihin kysymyksiin!
  • Työterveyslaitos ohjeistaa työpaikkoja koronavirusepidemian ehkäisemisestä. Tutustu ohjeisiin!