• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ammatillisen koulutuksen rahoitus jää heittopussiksi budjetin suunnittelussa

24.08.2020 - 08.53 Blogi
Kuvituskuva

Budjettiriihessä katse kannattaa kiinnittää ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Pitkään jatkuneiden leikkausten jäljiltä takamatka vuoden 2011 rahoitustasoon on edelleen iso, ja korona aiheutti suuria ongelmia isolle joukolle opiskelijoita. Jätetäänkö heidät heitteille vai otetaanko heistä koppi? kysyy OAJ:n koulutuspolitiikan asiantuntija Risto-Matti Alanko.

Valtionvarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisivat elokuun alussa ehdotuksensa ensi vuoden talousarvioksi. Vaikuttamistyötä meillä OAJ:ssa riittää ennen budjettiriihtä melkoisesti, sillä ministeriöiden ehdotusten kokoero oli tänä vuonna merkittävän suuri.  

Nyt jos koskaan on koko Suomen kannalta tärkeää, että budjetti tarjoaa jäsenillemme edellytykset tehdä työnsä hyvin.

Korona repi auki rahoitusleikkausten arvet  

Korona repi jo keväällä auki viimeisten kymmenen vuoden aikana tehtyjen rahoitusleikkausten jättämiä arpia.

Jopa kaksi kolmesta OAJ:n selvitykseen vastanneesta opettajasta kertoi kevään etäopiskelujakson aiheuttaneen merkittäviä ongelmia ainakin yksittäisille opiskelijoille. Yli 10 prosenttia opettajista kertoi merkittäviä ongelmia aiheutuneen suurimmalle osalle opiskelijoista.

Takamatka vuoden 2011 rahoitustasoon on edelleen merkittävä.

Vaikka nykyisen hallituksen aikana ammatillinen koulutus on nostettu esiin uudella tavalla, ei sinne kohdennettuja rahoja voida pitää vielä toiminnan kehittämisenä, vaan kyseessä on puhtaasti tehtyjen leikkausten paikkauksia. Takamatka vuoden 2011 rahoitustasoon on edelleen merkittävä.

Lunastetaanko budjettiriihessä lupaukset?

Hallitusohjelmassa ammatillisen koulutuksen opettajien palkkaamiseen sovittiin kohdennettavan koko hallituskauden aikana 235 miljoonaa lisäeuroa. Summa kuuluu tulevaisuusinvestointien ryhmään, johon kuuluvat myös esimerkiksi perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen laatu- ja tasa-arvohankkeet.

Budjetoinnissa ammatillinen koulutus ei kuitenkaan päässyt muiden hankkeiden kanssa edes samalle viivalle. Vuosittainen noin 80 miljoonan euron määräraha opettajien palkkaamiseen on puuttunut kehyksistä alusta alkaen, ja raha on vaivoin saatu sovittua jaettavaksi aivan vuoden lopussa.

Budjetoinnissa ammatillinen koulutus ei ole päässyt muiden hankkeiden kanssa samalle viivalle.

Tälläkään kertaa summaa ei löydy valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta. Onneksi OKM on kuitenkin sisällyttänyt rahat omaan ehdotukseensa.

Opetusministeriön budjettiesityksessä todetaan näin:

“Opiskelijoiden tarvitseman opetuksen ja ohjauksen varmistamiseksi opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen kohdennetaan lisäresursseja hallitusohjelman mukaisesti. Koulutuksen järjestäjät voivat käyttää lisärahoitusta uusien opettajien ja ohjaajien palkkaamisen ohella myös tuntiopettajien opetustuntimäärän lisäämiseen sekä opetuksen tukihenkilöstön palkkaamiseen.”

Toiveet kääntyvät siten budjettiriiheen.

Vasta pysyvä rahoitus toisi työrauhaa

Koronatuet osoittivat, kuinka ketterästi valtion tukea voidaan kohdentaa alueille, kun kyseessä on perusopetus. Hakua nopeutettiin, jotta rahoituksen käytön suunnittelu on oikeasti mahdollista.

Samaan aikaan ammatillisen koulutuksen puolella eletään vuodesta toiseen löysässä hirressä, kun edes hallitusohjelmassa sovittuja rahoja ei saada kehykseen eikä budjettiin siten, että se antaisi koulutuksen järjestäjälle mahdollisuuden suunnitella toimintaa ja pitää osaavia opettajia palkkalistoillaan.

Numeroita pyöriteltäessä on pidettävä mielessä, että tuossa rahassa on kyse opetuksen tarjoamisen mahdollistamisesta ja yli 1000 opettajan työpaikasta. Epävarmuus tulevaisuudesta on saanut jo liian monet kelpoiset ammatilliset opettajat vaihtamaan alaa. Jos kehityssuunta jatkuu, alkaa ammatillisen koulutuksen laatu auttamatta heikentyä.

Epävarmuus tulevaisuudesta on saanut jo liian monet kelpoiset ammatilliset opettajat vaihtamaan alaa.

Suomi tarvitsee osaavia työntekijöitä, ja yhä useampi jo työssä oleva tarvitsee uutta osaamista. Siksi myös ammatillinen koulutus ansaitsee tulevaisuuteen katsovan suunnitelman, jossa linjataan sille asetetut tavoitteet – sekä rahoituksen, jolla tavoitteisiin voidaan päästä.

Risto-Matti Alanko

OAJ:n koulutuspolitiikan asiantuntija

Twitterissä @paRisto_Matti