• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Kunnan opettajien sopimukset päättyvät helmikuun lopussa

Voi kuulostaa dramaattiselta, kun totean, että neuvottelujärjestö JUKO irtisanoi OAJ:n jäseniä koskevat työ- ja virkaehtosopimukset. Kyseessä on kuitenkin normaali toimenpide, joka toteutetaan aina sopimuskauden lähestyessä loppuaan. Sopimusten irtisanomisella varmistetaan sopimusten päättyminen ja neuvottelujen alkaminen.

18.01.2022 Blogi
Fiilismittarista tietoa työhyvinvoinnin positiivisista ja kehittämisen aiheista

OAJ:n työhyvinvointityöryhmä perehtyi loppuvuodesta Fiilismittarin kuluvan vuoden tuloksiin ja nostaa vuoden viimeisessä yhteisblogissaan asioita, jotka ovat parantuneet tai joita pitäisi opetusalalla edelleen parantaa.

29.12.2021 Blogi
Tutkimus- ja kehittämistoimista sopu – pitääkö linja kevään kehysriihessä? 

Parlamentaarinen työryhmä esittää, että tutkimus- ja kehittämisrahoituksen nostamiseksi säädetään rahoituslaki ja laaditaan lakisääteinen kehyskautta pidempi rahoituksen suunnitelma. Työryhmä esittää myös pysyvän ja nykyistä laaja-alaisemman tutkimus- ja kehittämistoiminnan verokannustimen käyttöönottoa.  Kaikkien osapuolten on nyt varmistettava, että asetetuista tavoitteista pidetään kiinni, kirjoittavat erityisasiantuntijat Hanna Tanskanen ja Hannele Louhelainen.

21.12.2021 Blogi
Miksi ehdolle OAJ:n valtuustovaaleihin?

OAJ:n jäsen maksaa järjestölleen jäsenmaksua keskimäärin 400 euroa vuodessa. Tuntuuko paljolta? Vastaatpa miten tahansa, niin OAJ:n valtuuston jäsenenä voit olla päättämässä siitä, paljonko jäsenmaksu on tulevaisuudessa. Voit vaikuttaa myös siihen, mihin jäsenmaksut käytetään.

20.12.2021 Blogi
H-hetki lähestyy

Tulevien sopimusneuvottelujen tavoitteita on valmisteltu pitkään ja hartaasti. Jäsenten näkemyksiä kuultiin hallituksen jäsenilloissa ja niitä selvitettiin myös laajalla jäsenkyselyllä ja Sauna-keskustelualustan avulla. Tavoitevalmistelua koordinoi OAJ:n tulo- ja palkkapoliittinen toimikunta järjestön hallituksen tiukassa ohjauksessa. Lopulliset päätökset tavoitteista teki hallitus viime viikolla. Tältä osin kaikki on siis vain ”tekemistä vaille” valmista.

16.12.2021 Blogi
Olenko yksin? Solidaarisuus on osa järjestövalmiutta

Usein kuulee todettavan, että meiltä kaikilta vaaditaan solidaarisuutta palkkaneuvottelujen yhteydessä. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien työehtoja tai palkkausta saadaan parannettua vain siten, että vaatimukset esitetään yhteisrintamassa. Heikoin tarvitsee kaverikseen kaikkein vahvimman.

08.12.2021 Blogi
Painava sana: Opettajat tarvitsevat aikaa pysähtyä ja ajatella työtään

Varhaiskasvatuksen opettajat tekevät yhteiskunnallisesti merkityksellistä asiantuntijatyötä. Työnteon olosuhteet haastavat työhyvinvoinnin ja laadun. Työn arkeen tarvitaan aikaa pysähtyä ja ajatella, mikä työssä on merkityksellistä, Kaisa Pelanteri kirjoittaa.

02.12.2021 Blogi
Täällä se nyt on, toivottu avoin keskustelufoorumi Sauna

Jäsen, oletko joskus toivonut voivasi kertoa suoraan OAJ:n päättäjille, mitä olet kasvatus-, koulutus-, opetus- ja tutkimusalan asioista mieltä? Nyt sinulla on siihen aito mahdollisuus. OAJ:n strategiaan on kirjattu seuraava lupaus: lisäämme osallistumismahdollisuuksia ja vuorovaikutusta jäsentemme kanssa. Tästä on kysymys OAJ:n jäsenten keskustelufoorumissa, Saunassa.

01.12.2021 Blogi
Yliopistolaisten työhyvinvointi pandemia-aikana

Kuluneen puolentoista vuoden aikana yliopistoissa on keskusteltu työhyvinvoinnista enemmän kuin pitkään aikaan. Työhyvinvointiin välillisesti tai välittömästi liittyneitä kyselyjä ovat tehneet niin työnantajat, ammattijärjestöt kuin opiskelijajärjestötkin.

30.11.2021 Blogi
Selkeyttä tekijänoikeuslainsäädännön esitysluonnokseen

Tekijänoikeuslainsäädännön uudistus ei saa johtaa tilanteeseen, jossa muut opettajat tai oppilaitos käyttävät vapaasti toisen opettajan tekemiä opetusmateriaaleja ilman, että siitä sovitaan materiaalin tehneen opettajan kanssa erikseen. Uhkana on myös, että uudistus johtaa tilanteeseen, jossa opettajalle teosten käyttö opetuksessa on nykyistä epäselvempää.

17.11.2021 Blogi
Työn iso murros on käynnissä: nyt kannattaa panostaa työntekijöiden osaamiseen

Olemme tilanteessa, jossa työ ja työn tekemisen muodot muuttuvat kovaa vauhtia. Koronapandemia ja etätyökokemukset herättivät oivaltamaan, että iso työn murros on jo meneillään. Mitä seuraa, jos muutoksen keskellä työntekijöiden osaamiseen ei panosteta? kysyvät erityisasiantuntijat Hannele Louhelainen ja Tuovi Manninen.

10.11.2021 Blogi
Ammatilliset opettajat ovat hengästyttäviä virtuooseja - heidän ei saa antaa kuolla sukupuuttoon

Ammatillisista opettajista on joillakin aloilla jo huutava pula. Vievätkö työmarkkinat opettajamme ammatillisista oppilaitoksista, entä mistä saamme osaavia työntekijöitä, jos ei ammatillisen opettajan työ enää kiinnosta? Työn vetovoiman säilyttämiseksi on ryhdyttävä toimiin ja kuultava opettajia itseään, kirjoittaa erityisasiantuntija Eira Bani.

03.11.2021 Blogi
Varhaiskasvatuksen lakiväännössä ratkaisun hetket: Tekeekö sivistysvaliokunta maalin?

Eduskunnan sivistysvaliokunnalla on nyt ratkaisun paikka siinä, millaiseksi lapsen oikeus saada tukea varhaiskasvatuksessa muodostuu. Koulutuspolitiikan päällikkö ja jalkapallovalmentajanakin kunnostautunut Nina Lahtinen antaa sivistysvaliokunnalle kuusi vinkkiä siihen, miten pallo vihdoin saadaan maaliin: miten tuki saadaan toimivaksi?

27.10.2021 Blogi
Työelämäosaaminen ja itsensä johtaminen lisäävät työhyvinvointia

Itsensä johtaminen edistää työhyvinvointia erityisesti tilanteissa, joissa rikotaan rutiinia. Kun tietää omat vastuut ja velvollisuudet, ja sen mitä oikeuksia itsellä ja työnantajalla on, niin työn tekeminen on selkeää. Ota avuksesi myös priorisointi ja aikatauluttaminen sekä keskustelut lähijohtajan kanssa.

26.10.2021 Blogi
Kestävää maailmaa rakentamassa

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet laadittiin vuonna 2015. Yhteensä 193 valtiota sitoutui noudattamaan niitä. Eri elämänalueille asetettiin 17 tavoitetta, ja ne muodostavat toimenpideohjelman Agenda 2030. Tämän ohjelman avulla rakennetaan kestävää maailmaa meille kaikille.

22.10.2021 Blogi