• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Huomio, tuleva kuntapäättäjä! Nämä viisi oivallusta lisäävät alueen houkuttelevuutta

Kuntavaalit lähestyvät, ja luottamushenkilöiksi valittujen pitää tehdä valintoja, joilla vahvistetaan alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaa. OAJ:n erityisasiantuntijat Inkeri Toikka ja Hannele Louhelainen listaavat viisi ajatusta, joista on apua priorisoinnissa ja vaikeiden päätösten tekemisessä.

19.05.2021 Blogi
5 nostoa työhyvinvoinnin johtamisesta – työhyvinvointi on jatkuva osa työn arkea

Sivistystyöntajien (Sivista) työhyvinvointityöryhmä julkaisee kolmiosaisen blogi- ja videosarjan, jonka toinen osa käsittelee työhyvinvointia ja johtamista. Videosarja on toteutettu yhteistyössä Työturvallisuuskeskuksen (TTK) kanssa.

18.05.2021 Blogi
Innosta uupumukseen – vastavalmistuneet opettajat työelämässä

Vastavalmistuneet opettajat toivovat saavansa kunnon perehdytyksen ja mentorointia työelämänsä avussa. Aineenopettajaksi opiskeleva Annabella Nummelin toivoo blogikirjoituksessaan, että myös työyhteisö tukisi vastavalmistunutta kollegaansa ja varmistaisi siten, että töihin on kiva tulla.

14.05.2021 Blogi
Painava sana: Korona nosti julkisuuteen kohtaamisvajeen, joka pitää ratkaista

Vähemmän opettajia, enemmän opiskelijoita – ja jatkuvasti kasvava to do -lista. Ammattikorkeakoulun opettajan työ tuntuu välillä tehtaan liukuhihnahommalta, jossa opiskelija on tuote. Tähän tarvitaan muutos, koska kohtaamiselle ja ihmisyydelle tarvitaan aikaa, kirjoittaa Merja Öhman.

11.05.2021 Blogi
Koulutukseen panostaminen on työllisyysteko

Onneksi hallituksella riitti kanttia pitää kiinni yhdestä hallitusohjelmansa tärkeimmistä hallitusohjelmansa kirjauksista: koulutuksen vahvistamisesta. Panostukset koulutukseen ovat panostuksia elämän laatuun, osaamiseen, osallisuuteen, työllisyyteen ja talouteen. Ne ovat panostuksia tulevaisuuteen, Olli Luukkainen kirjoittaa.

30.04.2021 Blogi
Perusasioiden äärellä

Koronapandemia on laittanut opetushenkilöstön ja esimiehet koville viimeisen vuoden aikana. Rehtori Antti Ikonen muistuttaa blogikirjoituksessaan, että tärkeintä on keskittyä perusasioihin ja pitää asiat yksinkertaisina.

30.04.2021 Blogi
Varhaiskasvatuksen opettajien yhtäjaksoinen vuosiloma turvattava

Poikkeuksellisen koronavuoden jälkeen varhaiskasvatuksen opettajan vuosiloma ja päiväkodin kesätoiminta pitää turvata kesäsijaisilla. Opettajien omia lomatoiveita on työnantajan syytä kuunnella erityisen herkällä korvalla, kirjoittaa OAJ:n erityisasiantuntija Timo Mäki blogissaan.

29.04.2021 Blogi
Manifesti mielenterveydestä

STM valmisteli mielenterveyden manifestin, jonka edistämiseen työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sitoutuneet. OAJ:n erityisasiantuntija Teija Golnick suosittelee ottamaan manifestin teesit käyttöön omalla työpaikalla.

21.04.2021 Blogi
Kun on pakko tehdä työtä

Koronapandemia on osoittanut, että tiettyjä asioita kaipaa vasta sitten, kun ne on menettänyt. Tähän asti olemme kuvitelleet, että tavarat ja ihmiset voivat liikkua vapaasti. Nämä kaikki vapaudet perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin, jotka puolestaan pohjautuvat luottamukselle.

16.04.2021 Blogi
Oppivelvollisuus 100 vuotta – aihetta juhlaan!

Oppivelvollisuuslaki vahvistettiin 100 vuotta sitten 15.4. Päätös osoittautui Suomen hyvinvoinnin ja tulevan menestyksen näkökulmasta ratkaisevaksi. Kun eduskunta päätti kaikille yhteisestä oppivelvollisuudesta, se loi samalla pohjan suomalaisen koulutuksen tasa-arvolle ja demokratialle, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen blogissaan.

15.04.2021 Blogi
Painava sana: Kiusaamisen kitkemistä ei voida sälyttää vain koulun vastuulle

Kiusaaminen on arkipäivän rikkaruoho. Sen poistamiseen ei ole taikasauvaa, vaan sen ehkäiseminen vaatii jatkuvaa kitkemistä. Tämä on yhteinen tehtävä, eikä vastuuta pidä sälyttää vain koululle, kirjoittaa luokanopettaja ja erityisopettaja Sirkku Ingervo Painava sana -blogissa.

14.04.2021 Blogi
Vuosi koronaa, mitä opimme yhteistoiminnasta?

Sivistystyöntajien (Sivista) työhyvinvointityöryhmä julkaisee kolmiosaisen blogi- ja videosarjan, jonka ensimmäinen osa käsittelee yhteistoiminnan merkitystä ja perusteita erityisesti korona-aikana. Videosarja on toteutettu yhteistyössä Työturvallisuuskeskuksen (TTK) kanssa.

14.04.2021 Blogi
Varhaiskasvatukseen osallistuminen lisää osallisuutta – tämä kuntapäättäjän on tärkeää muistaa

Osallistuminen yhteisöön luo hyvinvointia, kuuluu yksi OAJ:n kuntavaalitavoitteista. Erityisasiantuntija Minttu Ilveskivi-Hentilä kertoo, miten kuntapäättäjä voi varhaiskasvatuksesta päättäessään vaikuttaa osallisuuteen ja hyvinvointiin.

14.04.2021 Blogi
Tarvitaan toivoa ja suunnitelma

Toiveet koronasta irti pääsemisestä ovat Suomessa lisääntyneet rokotusten ja kevään edetessä. Rokotusten maksimaalinen ja mahdollisimman nopea toteuttaminen on ehdottomasti tärkein toimenpide hyvän kehityksen turvaamiseksi.

12.04.2021 Blogi
Sak-työaika mahdollistaa varhaiskasvatuksen laadun

Varhaiskasvatuksen opettaja tekee sak-työaikana lakisääteisiä suunnittelu-, arviointi ja kehittämistehtäviä. Tärkeä työ vaati työrauhan ja etätyön mahdollisuuksien hyödyntämisen.

08.04.2021 Blogi