• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Toimiva oppimisen tuki auttaa parantamaan PISA-tuloksiakin

Suomessa on huolestuneina luettu romahtaneista PISA-tuloksista. Vaikka olemme yhä kansainvälisesti vertaillen hyvällä tasolla, Suomen laskeva suunta tuloksissa on hälyttävä. Varsinkin kun tähän asti lievä laskutrendi on muuttunut jyrkäksi laskuksi. Oppimisen tuen kuntoon laittaminen auttaisi nostamaan oppimistuloksia.

14.12.2023 Blogi
Mikä meitä vaivaa?

Suomalainen viettää valveillaoloajastaan keskimäärin puolet töissä, joten työelämällä on väliä. Työelämää tutkintaankin paljon. Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi- tutkimuksessa on hyvää tietoa siitä miten ihmisten käsitys työstään on vuosien saatossa kehittynyt. Tämän lisäksi OAJ julkaisee joka toinen vuosi Opetusalan työolobarometrin.

08.12.2023 Blogi
Osaava ja hyvinvoiva Sivistys-Suomi tehdään yhdessä

Koulutus on ollut yksi avaintekijöistä, jonka avulla Suomi on rakentunut vahvaksi ja sivistyneeksi yhteiskunnaksi. Opettajat kouluttavat jokaisen suomalaisen osaajan, joten opettajien rooli myös Suomen tulevaisuudelle on keskeinen, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto itsenäisyyspäivän blogikirjoituksessaan.

06.12.2023 Blogi
Kuusi keinoa, joilla ammatillisen koulutuksen oppimisen tuki saadaan kuntoon

Petteri Orpon hallitus on uudistamassa ammatillisen koulutuksen oppimisen tukea. Tuen ketju tullaan hallitusohjelman mukaan yhtenäistämään varhaiskasvatukselta toiselle asteelle. OAJ:lla on kuusi keinoa, joilla oppimisen tuki saadaan toimimaan ammatillisessa koulutuksessa.

04.12.2023 Blogi
Kiireellinen humanitaarinen tulitauko Gazassa on välttämätön

Education International tuomitsee sekä Hamasin hyökkäyksen siviilejä vastaan Israelissa että Israelin sotilaallisen hyökkäyksen siviiliväestöä vastaan Gazan alueella. Tilanne Gazassa on kestämätön ja tuomitsemme osaltamme vahvasti kaiken siviileihin kohdistuvan väkivallan,

13.11.2023 Blogi
”Aikasyöppö, byrokratiatankkausta, ikiliikkuja” – ammatillisen koulutuksen ohjauksen HOKS-prosessia on yksinkertaistettava

HOKS eli henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma on yksi keskeisimmistä opiskelijan ohjauksen keinoista toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Tai ainakin sen pitäisi olla sitä. OAJ:n selvityksen mukaan prosessin yksinkertaistamiselle on suuri tarve.

09.11.2023 Blogi
Neuvottelu työ- ja virkaehtosopimuksista kuuluu liitoille ja neuvottelujärjestöille – Otetaan mallia Ruotsin neuvottelukulttuurista

Suomen ja Ruotsin työmarkkinoita kannattaa vertailla keskenään mutta samalla ymmärtää mistä erot johtuvat, kirjoittaa lakiasiainjohtaja Ulla Walli.

03.11.2023 Blogi
Mitä on OAJ vuonna 2073? Chat GPT ennakoi muutostarpeita, mutta jäsenet määräävät suunnan

Millainen on satavuotias OAJ vuonna 2073? OAJ:n viestintäpäällikkö Heikki Pölönen pyysi, että Chat GPT vastaa siihen liittyviin kysymyksiin megatrendeihin erikoistuneena konsulttina ja tutkijana. Tuloksena oli ihan kelvollisia listauksia esimerkiksi siitä, miten erilaiset mullistukset vaikuttavat jäsenten työhön ja odotuksiin ammattijärjestöään kohtaan. Mutta mitä itse ajattelet? Vastaa kyselyyn ja vaikuta OAJ:n tulevaisuuden suuntaan.

25.10.2023 Blogi
Lasten kasvattaminen on yhteistyötä

On selvää, että huoltajilla on päävastuu lasten kasvatuksesta. Mutta he eivät selviä eikä heidän tarvitse selvitä yksin. Kun esimerkiksi koulun resurssit ovat kunnossa ja yhteistyö toimii, lapset saavat tarvitsemansa tuen kasvaakseen täyteen ihmisyyteen ja osaksi yhteiskuntaa, kirjoittavat OAJ:n juristi Ira Hietanen-Tanskanen ja Vanhempainliiton järjestöpäällikkö Valtteri Tervala.

18.10.2023 Blogi
Jäsen kysyy: Miten yhdenvertaisuuslain muuttamisen pitäisi näkyä työssäni?

Yhdenvertaisuuslakia uudistettiin kesäkuussa. Miten se näkyy jäsenen työssä? OAJ:n erityisasiantuntija Sari Melkko vastaa.

11.10.2023 Blogi
Jäsen kysyy: Miksi OAJ tekee globaalin vastuun työtä? Miten voin jäsenenä osallistua tähän työhön?

Uskottavan ammattijärjestön on kannettava vastuunsa myös maan rajojen ulkopuolella, vaikka ydintoimintaa onkin järjestön jäsenten edunvalvonta kotimaassa. OAJ:n globaalin vastuun työllä on tärkeä oma roolinsa, sillä korostamme työssämme laadukkaan koulutuksen ja opettajien työelämän ihmisoikeuksien toteumista, kirjoittavat OAJ:n järjestöpäällikkö Jenni Arnkil ja Katja Järvinen blogikirjoituksessaan.

27.09.2023 Blogi
Parlamentaarisen TKI-työn suuntaviivoja kunnioitettava – Yliopistot ja ammattikorkeakoulut avainasemassa osaajien ja uuden tiedon tuottamisessa

Suomi tarvitsee pitkäjänteisen ja ennustettavan näkymän TKI-ympäristön kehittymisestä sekä vahvan ja houkuttelevan maakuvan kansainvälisille osaajille. OAJ:n erityisasiantuntijat Hannele Louhelainen ja Hanna Tanskanen avaavat blogissaan, miksi TKI-tavoitteiden saavuttaminen edellyttää sekä TKI-osaajien kouluttamista että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen perusrahoituksen nostamista.

18.09.2023 Blogi
Jäsen kysyy: Miten saan pidettyä kiinni sak-työajasta?

Varhaiskasvatuksen opettajan työaika ei koostu pelkästään lasten opetus- ja kasvatustehtävistä, vaan myös suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistehtävistä (sak) sekä esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien laatimisesta. OAJ:n erityisasiantuntija Kirsi Sutton vinkkaa, miten sak-työajan riittävyyden voi varmistaa.

13.09.2023 Blogi
Työmarkkinamallia kehitettävä – pallo työnantajaliitoilla

Maan hallituksen suunnitelmat laissa olevasta työmarkkinamallista tarkoittaisi hallituksen ja poliittisten päättäjien sekaantumista palkkaneuvotteluihin. Nyt pitäisi nähdä hieman kauemmas ja rakentaa kestävää tasapainoa työmarkkinoille. Yhteinen työmarkkinamalli on mahdollinen, jos siihen on tahtoa.

31.08.2023 Blogi
Nyt toimeksi lukion ja amiksen oppimisen tuen vahvistamisessa

Hallitusohjelmassa tuen ja tuen vahvistamisen tarve on tunnistettu aivan oikein. Ammatillisessa koulutuksessa tuen uudistamiseen on osoitettu 10 miljoonaa euroa. Lukiokoulutuksessa puolestaan 10 miljoonaa euroa on osoitettu tuen ja rahoitusjärjestelmän uudistamiseen. Oleellista on, että vähät eurot kohdennetaan nyt viisaasti opetukseen ja erityisopetukseen, OAJ:n eritysiasiantuntijat kirjoittavat.

30.08.2023 Blogi