• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Opettajan työ"

Suomi jättää uudet opettajat tuuliajolle – mentorointi kirjattava lakiin

Jokaiselle uudelle opettajalle pitää saada lakiin kirjattu oikeus ja velvollisuus kaksivuotiseen mentorointiin työajalla. Mentorointi on vastaus uran alkuvaiheen siirtymässä koulutuksesta työelämään, ja sen kirjaaminen lakiin on yksi OAJ:n esityksistä maan hallitukseen puoliväliriiheen.

30.03.2021 Näkemys
Moni puhuu opettajien työstä – nyt ääneen pääsevät työn parhaiten tuntevat

Opettajien työ lasten, nuorten ja aikuisten parissa luo koko yhteiskunnalle vakautta, sivistystä ja hyvinvointia. Työ luo uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja antaa ratkaisun avaimia myös kriisien keskellä, onpa kyse koronasta tai ilmastonmuutoksesta. Nyt käynnistyy suuri kampanja, jolla haluamme muistuttaa kaikkia suomalaisia ammatin merkityksestä, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoittaa.

26.03.2021 Blogi
Kadehditko opettajien pitkiä lomia? Psykologi lataa 4 syytä, miksi he ansaitsevat lomansa

Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa kiertää vuoden ajan tekemässä työtä 12 erilaisessa työpaikassa. Maaliskuussa hän on tutustunut opettajan työhön ja analysoi nyt, miksi opettajien palautuminen on tärkeää ja miksi kesäkeskeytystä on turha kadehtia.

25.03.2021 Uutinen
Opettaja kannustaa kollegoitaan armollisuuteen – aito läsnäolo on täydellisyyttä tärkeämpää

Reetta Nisonen opettaa yläkoululaisille ja lukiolaisille kuvataidetta ja ohjaa opettajaksi opiskelevien harjoitteluja. Opettajana hän kokee, että työssä korostuu motivoinnin merkitys. Työn vaativuudesta huolestuneille opettajaopiskelijoille hänellä on selvä viesti: tärkeintä opettajana ei ole olla täydellinen vaan olla ihminen oppijoille.

23.03.2021 Uutinen
Opettajaopiskelija: ”Se hetki, kun lapsi lähtee murheen jälkeen hymyillen leikkimään, palkitsee”

Varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskeleva Samira Ouazizi haluaa opettajana taata jokaiselle lapselle turvallisen mahdollisuuden kehittyä omaksi itsekseen. Työ on tärkeää, mutta yksin työn merkitys ei riitä paikkaamaan opettajapulaa. Siihen Samiralla on selvä resepti: lisää palkkaa.

23.03.2021 Uutinen
Päiväkodin johtaja: Positiivisuuden ja avoimuuden lisääminen maailmaa kohtaan on kasvatuksen ydintehtävä

Kun Annukka Hulkkonen valmistui Oulun yliopistosta 1996, varhaiskasvatus oli hyväksytty yliopistojen oppiaineeksi vasta vuotta aiemmin. Hulkkonen oli vuosikurssinsa ainoa varhaiskasvatuksen kandidaatin tutkinnon suorittanut opiskelija. Pitkällä urallaan hän on nähnyt alan arvostuksen nousun mutta myös työn vaativuuden lisääntymisen.

23.03.2021 Uutinen
Lukion kieltenopettaja: Työssä tärkeintä on inhimillinen vuorovaikutus

Pirjo Väli-Torala haaveili opettajan ammatista jo pienestä, koska hän viihtyi niin hyvin koulussa. Kaksikymmentä vuotta lukion kieltenopettajana on opettanut myös opettajaa. Uudistusten keskelläkin pitäisi vaalia sitä, että opettajalla on aikaa kohdata opiskelija ihmisenä.

23.03.2021 Uutinen
Rehtori ohjaa, innostaa ja näyttää työyhteisölle suunnan

Kivimaan koulun rehtori Tuula Herkepeus näki opettajana, miten suuri merkitys opettajalla on lapsen kasvulle. Nyt rehtorina Tuula iloitsee siitä, että hänen ympärillään on sitoutunut ja motivoitunut työyhteisö. Päivittäistä työtä ohjaavat rohkeus, ystävällisyys, vapaus ja vastuu.

23.03.2021 Uutinen
Pianonsoiton opettaja: Oppiminen edellyttää tunnetta, että ollaan samalla puolella

Muusikkoperheeseen syntynyt Kari Tikkala on noussut urallaan palkituksi konserttipianistiksi. Muusikonura on opettanut paljon sellaista, josta hänelle on nyt hyötyä opettajana. Kari uskoo, että musiikin opiskelusta on paljon hyötyä ja iloa myös niille, jotka päätyvät urallaan muille aloille.

23.03.2021 Uutinen
Ammatillinen opettaja: Opiskelijoiden usko itseen kasvaa onnistumisen kokemuksista

Ammatillinen opettaja Kimmo Siuruainen sanoo sitoutumisen työhön lähtevän siitä, että ymmärtää, millaisen esimerkin hän opettajana antaa nuorille opiskelijoille. Ammattitaidon lisäksi opettajalta vaaditaan jämäkkyyttä, ymmärtäväisyyttä ja välillä huolenpitoakin.

23.03.2021 Uutinen