• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Työolot"

Fiilismittarista tietoa työhyvinvoinnin positiivisista ja kehittämisen aiheista

OAJ:n työhyvinvointityöryhmä perehtyi loppuvuodesta Fiilismittarin kuluvan vuoden tuloksiin ja nostaa vuoden viimeisessä yhteisblogissaan asioita, jotka ovat parantuneet tai joita pitäisi opetusalalla edelleen parantaa.

29.12.2021 Blogi
Uudenmaan alueyhdistys tarjoaa tukea jaksamiseen luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille

Ellei paikallinen edunvalvoja enää jaksa, siitä kärsii pahimmillaan iso joukko jäseniä. Siksi on tärkeää tukea luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja työssään. Uudenmaan alueyhdistys käynnistää paikallisten edunvalvojien tukemisprojektin, johon se sai 15 000 euron avustuksen OAJ:n työhyvinvointirahastosta.

21.12.2021 Uutinen
OAJ: Koulujen loman pidentäminen on huono vaihtoehto – Vaikeassa koronatilanteessa on siirryttävä etäkouluun

Pääministeri Sanna Marin väläytti sunnuntaina pääministerin kyselytunnilla, että koulujen joululomaa voisi pidentää. OAJ vastustaa ehdotusta, sillä tähän saakka koulut ja oppilaitokset on pidetty auki etäopetuksen avulla.

19.12.2021 Uutinen
Yliopistopäivät: Vahva kutsumus voi altistaa huonoille työolosuhteille – miten vaaran voi välttää?

Kokemus työn merkityksellisyydestä on suuri voimavara, mutta toisinaan kutsumus voi saada työntekijän sietämään työssään sellaista, mitä ei kannattaisi. Tutkijatohtori Frank Martela puhui Yliopistopäivät-webinaarissa työn merkityksellisyydestä. Moni yliopistolainen tunnisti niin merkityksen voiman kuin myös kutsumuksen sudenkuopat. Tämän jutun lopussa on linkki Yliopistopäivien tallenteeseen.

02.12.2021 Uutinen
Painava sana: Opettajat tarvitsevat aikaa pysähtyä ja ajatella työtään

Varhaiskasvatuksen opettajat tekevät yhteiskunnallisesti merkityksellistä asiantuntijatyötä. Työnteon olosuhteet haastavat työhyvinvoinnin ja laadun. Työn arkeen tarvitaan aikaa pysähtyä ja ajatella, mikä työssä on merkityksellistä, Kaisa Pelanteri kirjoittaa.

02.12.2021 Blogi
Yliopistolaisten työhyvinvointi pandemia-aikana

Kuluneen puolentoista vuoden aikana yliopistoissa on keskusteltu työhyvinvoinnista enemmän kuin pitkään aikaan. Työhyvinvointiin välillisesti tai välittömästi liittyneitä kyselyjä ovat tehneet niin työnantajat, ammattijärjestöt kuin opiskelijajärjestötkin.

30.11.2021 Blogi
Työolobarometri selvittää opettajien työoloja – kysely käynnissä

OAJ tekee kahden vuoden välein opetusalan työolobarometrin, jossa selvitetään opetusalan ammattilaisten työhyvinvointia, työoloja ja turvallisuutta. Kysely on lähetetty satunnaisotannalla 8 000 OAJ:n ja FSL:n jäsenelle viime viikolla.

26.11.2021 Uutinen
Varhaiskasvatuksen ongelmat vaativat pikaisia ratkaisuja

Opetusministeri Li Anderssonin kokoama varhaiskasvatuksen pyöreä pöytä kokoontui tänään. OAJ toi esiin ratkaisuja varhaiskasvatusalan ongelmiin vaatimalla muun muassa, että varhaiskasvatuksen perusrahoituksen tasoa on nostettava ja alan houkuttelevuutta lisättävä palkkausta ja työoloja parantamalla sekä selkeillä työnkuvilla.   

23.11.2021 Uutinen
Työnantajia toivotaan mukaan OAJ:n työhyvinvointirahaston hankkeisiin

OAJ:n työhyvinrahaston tukemilta hankkeilta toivotaan yhteistyötä työnantajien kanssa. Työantajan kumppanuus hankkeessa on korottava tekijä, kun ensi vuoden avustuksista päätetään. Se ei ole kuitenkaan ehtona, vaan tukea voi saada vastakin myös ilman työnantajayhteistyötä

23.11.2021 Uutinen
Työhyvinvointirahaston avustusten seuraava hakuaika 17.1.–11.3.

OAJ:n työhyvinrahaston avustusten seuraava hakuaika on 17.1.–11.3. Tarkempaa tietoa muun muassa hakukriteereistä tulee marraskuun lopussa. Päätökset tuettavista hankkeista tehdään touko-kesäkuussa 2022.

29.10.2021 Uutinen