• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Turvallisuus"

Opettajan vastuut ja velvollisuudet

Kuka on vastuussa, jos lapselle tai oppilaalle tapahtuu jokin vahinko päiväkoti- tai koulupäivän aikana? Tällaisia tilanteita voi tulla eteen esimerkiksi retkillä tai liikunnanopetuksessa. Tutustu, mitä opettajan vastuulle kuuluu.

17.10.2018 Sisältösivu
Ääniergonomia

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ääniolosuhteet vaikuttavat sekä henkilöstön että lasten ja nuorten hyvinvointiin: melu ja hälinä häiritsevät opetustyön arkea.

05.10.2018 Sisältösivu
Väkivalta

Jokaisen tulee saada tuntea olevansa turvassa työpaikallaan, mutta väkivalta ja sen uhka vaarantavat työympäristön turvallisuuden.

05.10.2018 Sisältösivu
Sisäilmaongelmat on otettava vakavasti

Hyvä sisäilma on osa terveellistä ja turvallista työympäristöä. Työnantajan on oltava selvillä työympäristön tilasta ja työpaikan vaara- ja kuormitustekijöitä on tarkkailtava.

05.10.2018 Sisältösivu
Nollatoleranssi on ainoa mahdollisuus

Ylen MOT-toimitus julkaisi tiistaina 11. syyskuuta tutkimukseen, jossa nuoret kertoivat kouluissa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Kohu on jo johtanut yhden rehtorin hyllyttämiseen sekä asian käsittelyyn eduskunnan kyselytunnilla. Viesti on selvä: lasten ja nuorten seksuaaliseen häirintään täytyy olla nollatoleranssi.

14.09.2018 Blogi
Kouluille ohjeita häirinnän ehkäisyyn - OAJ kiittää

Opetushallitus julkaisi maaliskuussa peruskouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille oppaan seksuaalisen häirinnän torjuntaan. Opas ei sisällä uusia säädöksiä, vaan käytännön vinkkejä koulun arjessa tapahtuvaan toimintaan.

11.09.2018 Uutinen
Oppilaitoksille tuliterä turvallisuusmalli – opettaja ei jää enää yksin

EduSafe-tutkimus paljasti, että oppilaitoksissa turvallisuutta halutaan vaalia, mutta turvallisuustyöstä puuttui järjestelmällisyyttä ja jatkuvuutta. Tutkimus loi koulujen ja oppilaitosten käyttöön uuden turvallisuuden kokonaismallin.

06.09.2018 Uutinen
Resurssit kuntoon, ongelmiin kiinni varhain - miten parannetaan opetusalan turvallisuutta

Varhainen puuttuminen, ennaltaehkäisy ja riittävät resurssit nousivat esiin OAJ:n ja Porin sivistystoimen järjestämässä tilaisuudessa, jossa etsittiin keinoja edistää turvallisuutta kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalalla.

16.07.2018 Uutinen
Kansanedustajien sisäilmaryhmältä ratkaisuehdotuksia – OAJ kiittää toimenpide-esityksiä

Kansanedustajien sisäilmaryhmä on tehnyt yhteistyössä eri järjestöjen kanssa toimenpide-esitykset sisäilmaongelmien ratkaisemisesta. OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio pitää esityksiä kannatettavina.

07.06.2018 Uutinen
Seksuaalinen häirintä tietoon kunnon ohjeilla

OAJ muistuttaa lausunnossaan, että lapsen ja nuoren ilmoittama seksuaalinen häirintä pitää ottaa koulussa ja oppilaitoksessa käsittelyyn aina, riippumatta siitä, onko häirintää ollut koulussa vai muualla.

06.03.2018 Lausunto