• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Turvallisuus"

Nuorten lisääntynyt väkivalta on yhteiskunnallinen ongelma – tukipalvelut on saatava kuntoon

Lasten ja nuorten väkivallan lisääntyminen on yhteiskunnallinen ongelma, jota koulut eivät pysty yksin ratkaisemaan. Toimivalla yhteistyöllä ja riittävillä resursseilla on mahdollista tarttua lasten ja nuorten ongelmiin ajoissa ja saada apua ennen tilanteen pahenemista.

25.11.2022 Uutinen
OAJ ei kannata koulukiusaamisen kirjaamista rikoslakiin

OAJ osallistui torstaina 17.2. eduskunnan lakivaliokunnan järjestämään julkiseen kuulemiseen kansalaisaloitteesta, joka vaati koulukiusaamisen kirjaamista rikoslakiin. OAJ ei kannata koulukiusaamisen kirjaamista rikokseksi. Se muuttaisi koulun henkilökunnan roolin kiusaamiseen puuttumisessa entistä epäselvemmäksi. Poliisitutkinnat myös kestävät pitkään, vaikka kiusaamisessa tarvitaan välitöntä puuttumista. Rikosvastuu alkaa 15-vuotiaana ja rikosten selvittäminen kuuluu poliisille.

17.02.2022 Lausunto
Kouluissa jaettavat koronatestit on tehtävä kotona, ei koulussa

Suomeen on tilattu miljoonia koronan kotitestejä koululaisten testaamista varten. Pelkkä testien tilaaminen ei riitä, vaan niiden käyttö perusteluineen on oltava selvää niin oppilaille, opetushenkilöstölle kuin vanhemmillekin.

03.02.2022 Uutinen
OAJ ohjeistaa — Terveysturvallinen työympäristö luodaan työpaikan yhteistoiminnassa

Monessa päiväkodissa ja koulussa toimenpiteet opetushenkilöstön turvallisuuden ja terveyden eteen ovat edelleen retuperällä. Jos muu ei auta, OAJ ohjeistaa työsuojeluvaltuutetut ilmoittamaan puutteista työsuojeluviranomaisille.

21.01.2022 Uutinen
OAJ ohjeistaa — Poissaolot koronaan altistumisen tai oireiden vuoksi

Mitä tehdä, jos kuuluu riskiryhmään? Entä milloin on mahdollista saada palkallista sairauslomaa, milloin ei? Muun muassa näihin kysymyksiin löydät vastauksen OAJ:n ohjeista.

19.01.2022 Uutinen
Valoa kohti

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen nostaa blogikirjoituksessaan esiin koronatilanteen sekavuuden ja toivoo viranomaisten yhteistyöhön parannusta.

19.01.2022 Blogi
Mitä minä voin tehdä – Opettajana pahenevan epidemian keskellä

Viime viikkojen sekava viestintä varjosti tämän viikon alussa koulujen alkua. OAJ kehottaa olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä ensisijaisesti omaan esihenkilöön tai työsuojeluvaltuutettuun työturvallisuuteen liittyvissä huolissa. Työnantajalla on työsuojelulainsäädännön mukaan vastuu työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä työpaikalla.

13.01.2022 Uutinen
OAJ ei yllättynyt hallituksen päätöksestä – Toimenpiteet koronaturvallisuuden parantamiseksi on kuitenkin tehtävä heti

Suomen hallituksen koronaministeriryhmä kokoontui perjantai-iltapäivänä pohtimaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) esitystä siirtää kaikki koulut ja oppilaitokset etäopetukseen ensi viikon alusta lähtien. Koronaministeriryhmä päätyi näkemykseen, että koulut ja oppilaitokset pysyvät lähiopetuksessa.

07.01.2022 Uutinen
Omikron muutti tilanteen – koronatoimenpiteitä on tehtävä heti lähiopetuksen turvaamiseksi

OAJ:n keskiviikkoinen kannanotto etäkouluun siirtymisestä on aiheuttanut paljon keskustelua puolesta ja vastaan. OAJ:n kannanoton tavoitteena on turvata lähiopetus, jota se on puoltanut koko koronatilanteen ajan. Omikron-virusmuunnos on kuitenkin muuttanut tilanteen, koska se leviää voimakkaasti myös lapsissa. Tämä entisestään lisää nopeaa levinneisyyttä koko kansassa. Etäkoulu auttaa tekemään tarvittavat toimenpiteet lähikoulun turvaamiseksi.

07.01.2022 Uutinen