• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Sopimusneuvottelut"

Neuvottelut yliopistojen palkankorotuksista jatkuvat

Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista saivat jatkoa 17.2. Juko ja OAJ tavoittelevat yliopistojen neuvotteluissa ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta.

17.02.2023 Uutinen
Yliopistojen toisen vuoden palkankorotuksia koskevat neuvottelut jäätyivät – palkansaajat odottavat Sivistalta jatkoa

Yliopistojen 34 000 palkansaajan neuvottelut kuluvan vuoden palkoista ovat päättyneet ainakin toistaiseksi, kun yliopistotyönantajia edustava Sivista ilmoitti viime perjantaina, ettei se ei nähnyt edellytyksiä sopia uusia neuvotteluaikoja.

13.02.2023 Uutinen
Teollisuudessa neuvottelutulos – vaikutuksia myös kunta-alan palkkoihin

Teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden neuvottelutuloksella on vaikutuksia myös kunta-alan opettajien palkkoihin. Juko ja Jau edellyttävät, että neuvottelut kunta- ja hyvinvointialueiden tämän ja ensi vuoden sopimuskorotuksista aloitetaan viipymättä työnantajan edustajan KT:n kanssa.

06.02.2023 Uutinen
Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksen toisen vuoden palkkaneuvottelut alkoivat eilen

OAJ:n jäsenistä yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksen piiriin kuuluvat yksityisissä päiväkodeissa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat, erityisopettajat ja päiväkodin johtajat. Jos sopua palkoista ei saada maaliskuun 15. päivä mennessä, voidaan työehtosopimus irtisanoa päättymään huhtikuun loppuun.

31.01.2023 Uutinen
JHL ja OAJ: Työmarkkinoiden palkkaneuvotteluissa panttivankitilanne

Sekä yksityisen että julkisen sektorin palkansaajia edustavat JHL ja OAJ vaativat toimialakohtaisia ratkaisuja palkkaneuvotteluihin. Vientivetoista mallia ei ole, vaikka sitä väkisin yritetään ajaa eteenpäin. Kaikkien muiden alojen palkkaneuvottelut ovat jumiutuneet, kun työantajat odottavat teollisuuden palkkaratkaisua.

31.01.2023 Tiedote
Yliopistojen palkkaneuvottelut alkoivat

Neuvottelut yliopistojen toisen sopimusvuoden eli 2023 palkankorotuksista käynnistyivät 17.1. OAJ:ta neuvotteluissa edustaa Hanna Tanskanen, joka on yksi pääneuvottelijoista. Yliopistoissa ja niiden harjoittelukouluissa työskentelee noin 2 200 OAJ:n jäsentä.

17.01.2023 Uutinen
Työnantaja pakottaa irtisanomaan valtion sopimuksen

Valtion virka- ja työehtosopimuksen toisen vuoden palkankorotuksia koskevat neuvottelut ovat keskeytyneet työnantajan peruttua torstaille sovitut neuvottelut. Tämän seurauksena työntekijäpuolen on pakko irtisanoa valtion sopimus.

11.01.2023 Uutinen
Valtion toisen vuoden palkkaneuvotteluissa ei saavutettu tulosta määräaikaan mennessä

Valtion virka- ja työehtosopimuksen toisen vuoden palkankorotuksia koskevissa neuvotteluissa ei onnistuttu saavuttamaan tulosta määräaikaan 21.12. mennessä. Osapuolet sopivat, että neuvottelut jatkuvat tammikuussa. OAJ:n jäseniä sopimuksen piirissä on reilu 600.

21.12.2022 Uutinen
Valtion virka- ja työehtosopimuksen toisen vuoden korotusneuvottelut alkavat joulukuussa

Viime keväänä sovitussa valtion virka- ja työehtosopimuksessa päästiin palkankorotuksissa sopuun ainoastaan ensimmäisen vuoden korotusten osalta. Toisen vuoden palkankorotuksia koskevat neuvottelut alkavat joulukuussa. Mikäli sopuun ei päästä, sopimus on mahdollista irtisanoa 22. joulukuuta alkaen.

29.11.2022 Uutinen
OAJ ja KT sopuun OVTES:n järjestelyerän käytöstä

OAJ ja KT ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen OVTES:n 1.10.2022 järjestelyerästä. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, kun OAJ:n päättävät toimielimet ovat ensin käsitelleet asiaa.

10.10.2022 Uutinen