Tuloksia haulle "Kansainvälisyys"
OAJ oli omalla esittelyteltallaan mukana viime viikonlopun Maailma kylässä -festivaaleilla kertomassa järjestön tekemästä kehitysyhteistyöstä ja opettajien työelämän ihmisoikeuksien toteutumisesta eri puolilla maailmaa.
29.05.2023 UutinenKoulutuksen kärkimaiden opetusministereiden ja opettajien ammattiliittojen huippukokous ISTP (International Summit on the Teaching Profession) kokoontui Washingtonissa 25.-27.4. Huippukokouksen tavoitteena on tukea opettajuutta alan kohtaamissa ajankohtaisissa haasteissa.
28.04.2023 UutinenOpettajiin kohdistuvat ihmisoikeuksien rikkomukset ovat arkitodellisuutta monessa maassa. Itse todistimme yhtä loukkausta Filippiineillä. Siellä opettaja-aktiivit ovat jopa valmiita vaarantamaan oman henkensä tehdäkseen maailmaa paremmaksi paikaksi muille opettajille.
24.02.2023 BlogiSuomalaisten osaamis- ja koulutustaso on laskenut dramaattisesti 2000-luvulla. Ilman julkista rahoitusta ja riittäviä resursseja osaamis- ja koulutustasoa ei saada käännettyä nousuun, muistuttaa OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto YK:n kansainvälisen koulutuspäivän blogikirjoituksessaan.
24.01.2023 BlogiViidessä vuodessa OAJ on kerännyt upeat 300 000 euroa maailman lasten hyväksi.
11.11.2022 UutinenKorkeakoulutuksen laatua ja korkeakouluissa työskentelevien urapolkuja on järkevää kehittää yhdessä eurooppalaisten verkostojen kanssa, kirjoittavat OAJ:n Hanna Tanskanen ja Tieteentekijöiden Maija Mattila.
09.11.2022 BlogiTiistaina 10.10. vietetään kansainvälistä Tyttöjen päivää. OAJ:n järjestöpäällikkö Jenni Arnkil ja erityisasiantuntija Kaj Raiskio muistuttavat, että globaali työ tyttöjen aseman parantamiseksi ei ole pojilta pois. Kansainvälisesti tyttöjen kouluttautuminen hyödyttää ihan jokaista lisäämällä yleistä koulutustasoa ja sitä kautta vakautta ja demokratiaa.
11.10.2022 BlogiViime keväänä opettajien lakkorintama piti, vaikka työnantaja yritti sitä härskisti rikkoa. Tästä saamme voimaa myös kansainväliseen kehitysyhteistyöhön. Nyt jos koskaan on tärkeä pitää kiinni demokratian peruselementeistä, joihin myös työelämän ihmisoikeudet ja oikeus lakkoilla kuuluvat.
29.09.2022 BlogiLakiesitys on tuomassa tutkijaksi tulevalle kolmannen maan kansalaiselle pidemmän oleskeluluvan kuin nykyinen laki. Lisäksi lakiin esitetään omaa säädöstä jatko-opiskelijoista. Kansainvälistyvä korkeakoulutus ja tutkimus ovat osa Suomen menestysstrategiaa ja molemmat esitykset tukevat tätä tavoitetta.
23.09.2022 LausuntoETUCE:n erityiskonferenssi järjestettiin 5.-6.7. Belgian Liègessä. Konferenssi tarjosi jäsenjärjestöille tilaisuuden kokoontua yhteen rakentamaan yhteisiä tavoitteita ja pohtimaan tapoja opettajien sekä muiden koulutusalan työntekijöiden työn arvostuksen vahvistamiseksi.
06.07.2022 Uutinen