Tuloksia haulle "Koulutuksen rahoitus"
Espoon sivistystoimen johtaja, pitkäaikainen Etelä-Tapiolan lukion rehtori ja opettaja Harri Rinta-aho tuntee koulujen arjen. Koronakriisin selättämiseksi tarvitaan lisärahaa opetukseen ja kasvatukseen sekä toimiva jälkihoito-ohjelma.
17.03.2021 UutinenJos kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen kroonista rahoitusvajetta ei korjata, kehitystä ei Suomessa saada kestävälle pohjalle eikä Agenda 2030:n tavoitteita saavuteta, sanoo OAJ lausunnossaan.
12.02.2021 LausuntoMääräaikaiset apukädet toisivat helpotuksen peruskoulujen ja päiväkotien koronan mullistamaan arkeen ja antaisi opettajien keskittyä perustehtäviin. OAJ vaatii kuntia ja kaupunkeja kohdentamaan lisähenkilökuntaa välittömästi.
11.02.2021 UutinenOAJ haluaa, että Suomen kestävän kasvun ohjelmalla vahvistetaan kansallista koulutustarjontaa ja tuetaan oppilaitosten, työhallinnon ja työelämän yhteistyötä. Lisäksi korkeakoulujen ja ammatillisen toisen asteen koulutuksen TKI-osaaminen pitää ottaa kokonaisuutena käyttöön.
05.02.2021 LausuntoOAJ pitää selonteossa annettavia lupauksia Suomen tulevaisuuden investoinneista kasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen ympäripyöreinä. Rahoituslinjausten ottamista myös siirretään tulevaisuuteen.
10.12.2020 UutinenAmmattikorkeakoulujen opettajamäärä on laskenut, ja yhä pienempi opettajajoukko opettaa yhä isompaa määrää opiskelijoita. Tähän on oltava erityisen painavat syyt. Mitkä ne voisivat olla?
08.12.2020 BlogiOpetushallitus asettaa haettavaksi lähes miljoona euroa erityisavustusta, jolla korvataan ylioppilastutkintoon järjestämisestä poikkeusoloissa aiheutuneita lisäkustannuksia. OAJ korostaa, että raha on käytettävä rehtoreille ja opettajille kertyneen lisätyön korvaamiseen.
27.11.2020 UutinenMiten Suomi pärjää kansainvälisesti, jos koulutusjärjestelmiä verrataan koulutukseen panostamisen, varhaiskasvatuksen ja korkeakoulututkintojen suorittaneiden osalta?
18.11.2020 BlogiSuomesta halutaan hallitusohjelmissa ja juhlapuheissa tehdä koulutuksen kärkimaa, ja kaikki eduskuntapuolueet ovat kertoneet luottavansa osaamiseen. Mutta löytyykö sanoille katetta, kun päätetään rahasta? OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo vertailee Suomen koulutuspanostuksia kansainvälisesti.
23.10.2020 BlogiHallituksen talousarvioehdotuksen tulevaisuusinvestoinnit varhaiskasvatukseen sekä koulutuksen laatuun ja tasa-arvoon sekä Oikeus oppia -ohjelmat ovat tulleet todelliseen tarpeeseen. OAJ pitää näihin tarkoituksiin varattuja määrärahoja erittäin tärkeinä panostuksina koulutuksen laatuun.
16.10.2020 Lausunto