Tuloksia haulle "Koulutuksen rahoitus"
Kuinka koulutuksen rahoitus vaikuttaa oppimiseen ja opetusalan työhön? Täydennämme tälle sivulle tutkimuksia koulutuksen vaikuttavuudesta.
30.09.2019 SisältösivuKoulutusrahojen palautus budjetissa oli arvovalinta ja tällä kertaa päättäjät kuulivat OAJ:n viestin. Toki korjattavaakin jäi vielä, mutta suunta on muuttunut ja siitä voimme olla hyvillämme, OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka sanoo.
18.09.2019 UutinenValtion ensi vuoden budjetti lupaa ammatilliseen koulutukseen lisää opettajia. Opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin käytetään 80 milj. euroa. Hallituskaudella on luvattu lisärahoitusta ammatilliseen koulutukseen kaikkiaan 235 milj. euroa.
17.09.2019 UutinenPäättäjät tuskailevat työttömyyslukujen ja jatkuvan oppimisen edistämisen kanssa, yrityksiä puolestaan hiertää osaajapula. Ammatillinen toinen aste ja ammattikorkeakoulutus tarjoavat ratkaisuja, mutta vain, jos niiden laatuun satsataan.
17.09.2019 BlogiOpettajien kokemukset ammatillisen koulutuksen uudistuksen ensimmäisestä vuodesta osoittavat, että samaan aikaan osuneet rahoitusleikkaukset hyydyttivät hyvät suunnitelmat ja tekivät työstä selviytymiskamppailua. Erityisesti tukea tarvitsevat opiskelijat joutuvat helposti tyhjän päälle.
17.09.2019 TiedoteAmmatillisen koulutuksen reformi siirsi opiskelua oppilaitoksista työpaikoille. OAJ:n kyselyn ennakkotiedot paljastavat, että työpaikoilla tapahtuvassa oppimisessa on vielä paljon ongelmia eikä opettajilla ole mahdollisuutta tukea oppimista riittävästi. Olli Luukkaisen mielestä päättäjien pitää vahvistaa ammatillisen koulutuksen resursseja, jotta tämän päivän osaajapula ratkaistaan ja luodaan edellytykset jatkuvalle oppimiselle.
14.09.2019 UutinenKoulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen korjausliikkeet on käynnistettävä viipymättä, vaatii Olli Luukkainen OAJ on the Road -kiertueella.
02.09.2019 TiedoteOAJ:n mielestä EU:n rakennerahastorahaa on kohdennettava maamme osaamistason nostoon, osaajapulan torjumiseen, työllisyysasteen nostamiseen, kilpailu- ja innovaatiokykymme vahvistamiseen, jatkuvan oppimisen mahdollistamiseen sekä syrjäytymisen ja eriarvoistumiskehityksen vähentämiseen.
28.08.2019 LausuntoTaiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmän uudistamistarpeista on tehty selvitys. OAJ toteaa lausunnossaan, että kukin taiteenala on erityinen ja että näiden erityisyyttä tulee rahoituksen kohdentamisessa ja opetuksen suunnittelussa kunnioittaa.
28.08.2019 LausuntoKoulutuksen kunnianpalautusta todella tarvitaan. OAJ tekee kaikkensa, jotta tarvittavat panostukset ja korjaustoimet saadaan näkyväksi jäsentemme arjessa mahdollisimman nopeasti eikä vasta hallituskauden lopulla.
26.08.2019 Blogi